Ihanat ystäväni lähettivät kukkia heti kotiutumispäivänäni. Ja monet muut lähettivät tsemppiviestejä. Ajattelin mennä istuskelemaan pienelle parvekkeellemme, koska oli poikkeuksellisen lämmintä ja aurinkoista ollakseen syyskuun puoliväli. Vetäydyin kuitenkin samantien sänkyyn puhelimen, tabletin, kirjojen, aikauslehtien ja suoratoistokanavien kanssa.
Otin kipulääkkeitä ensimmäisinä aamuöinäkin, mutta sitten en enää kokenut tarvitsevani niitä. Muutoin söin kyllä sekä Buranaa että Panacodia aamuisin, iltapäivisin ja ennen nukkumaanmenoa. Panacodia sain syödä vasta, kun Targinicin käyttö loppui neljäntenä kotiutumispäivänä.
Päivisin torkuin sängyssä. Heikompien/lyhyempien yöunien jälkeen olin ärtynyt ja itkuinen. Mieheni kuitenkin kesti hyvin ja jos hän joutui työnsä takia olemaan poissa kotoa/etätöistä, hän valmisti ruuan jääkaappiin. Söin valtavia määriä suklaata ja karkkia. Ajattelin, että ihan sama, kunhan jotenkin selviän tästä ajasta. Käytin terveessä jalassa sisäsandaalia, jossa oli pronaatiotuki. Rupesin miettimään, että minun kannattaa tehdä kaikki, mitä voin, ettei toisenkin jalan TP-jänne napsahda poikki. Vähensin herkkujen syömistä ja tilasin kotikeittiöstä enemmän salaattia.
Löysin mielenkiintoisen blogin brittiläisen lääkärin jalkateräleikkauksesta https://flatfootsurgery.blog/ Päätin siltä istumalta (makaamalta) alkaa itsekin kirjoittaa blogia omasta kokemuksestani. Oli jotenkin helpompaa kestää kipua (jota oli särkylääkkeistä huolimatta), kun oli jotakin muuta ajateltavaa ja tehtävää. Ja toivoin myös, että jollekulle toiselle (suomea osaavalle) olisi hyödyllistä lukea kokemuksestani. Pohtiessani omaa leikkaustani olisin mielelläni lukenut jonkun muun toipumisesta. Keskustelupalstoilla kyllä käsitellään tätä aihetta, mutta koko leikkaus- ja toipumisprosessin käsittäminen on vaikeaa yksittäisten kommenttien perusteella.
Ensimmäisellä viikolla tulin taas tutuksi ummetuksen kanssa. Panacod aiheuttaa sitä. Olin sairaalasta lähtien käyttänyt Pegorionia ja lisäsin aamurutiineihin yön yli lionneiden kuivattujen luumujen nauttimisen. Söin myös lakuja, ja kasviksia ja hedelmiä. Ja joka aamu kaurapuuroa. Ja joka ilta toisen annoksen Pegorionia. Meni useampi päivä, ennen kuin vatsa alkoi toimia. Jos ei yleensä ummetuksesta kärsi, niin on vaikeaa kuvitella, miten ahdistavaa se on.
Vastaa