Näin juuri mielenkiintoista unta, kun kuulin hoitajan äänen heräämössä. Oli ihanan lämmin olo enkä ollut yhtään pahoinvoiva. Leikkaus oli kestänyt noin viisi tuntia. Ortopedi kävi tervehtimässä ja kertoi, että leikkaus meni suunnitellusti ja että jalkaterässäni oli kuusi leikkaushaavaa ja noin 50 tikkiä. Minut oli anestesian lisäksi myös spinaalipuudutettu leikkausta varten. Noin puoli tuntia heräämisestä kykenin jo katsomaan Susijengin koripallo-ottelua tabletiltani. Olin iloinen paitsi siitä, että leikkaus oli ohitse, niin myös Suomen historiallisesta voitosta Georgiasta. Viestittelin tietysti lähipiirille ja puhuin mieheni kanssa. Leikkaussalihoitajana toimi nuori nainen, joka oli tullut Keniasta Suomeen 13 vuotta sitten. Hän puhui erinomaista suomea.
Suurin yllätys kahden päivän osastolla oloaikana oli joutuminen täysin sänkypotilaaksi. Sain oman huoneen omalla kylpyhuoneella, jota en päässyt ollenkaan käyttämään. Jalkaa oli pidettävä koholla 24 tuntia vuorokaudessa. Alusastian käyttö tuli tutuksi. Ei sitä osaa arvostaa itsenäisiä WC-käyntejäkään ennen kuin ne menettää.
Kivut olivat hyvin hallinnassa koko ajan. Ennen leikkausta tehty blokkipuudutus lakkasi kokonaan toimimasta vasta kotiutumispäivänä. Sain myös muita kipulääkkeitä: pitkävaikutteista opioidia (Targinic 5/10) tulehduskipulääkettä (Burana 600 mg), Panadol 1g sekä pyytäessäni nopeavaikutteista opioidia (Oxynorm) suoraan suoneen. Näillä pärjäsin hyvin. Ensimmäisenä yönä en heti pyytänyt lyhytvaikutteista opioidia, mutta yöhoitaja tarjosi sitä n klo 2, kun en saanut nukuttua. Oh boy, miten hyvin nukuinkaan sen jälkeen.
Aamuruoka ja -lääkkeet tuotiin jo n klo 6.30. Minusta olisi ollut kiva nukkua pidempään, mutta vuoronvaihtoon kuulemma kuului se, että yöhoitaja tuo aamiaisen. Niin hyvin kuin minua sairaalassa hoidettiinkin, olisin toivonut, että potilaan nukkuminen olisi priorisoitu ja henkilökunnan vuoronvaihto olisi suunniteltu palvelemaan tervehtymistä.
Ruoka-ajat seurasivat normaalia sairaalakäytäntöä. Läheinen kahvila tuotti ne ja sain valita muutamasta pasta-, patonki- ja salaattivaihtoehdosta. Jälkkäriksi joka kerta suklaakonvehteja.
Kotiutumispäivän aamuna oksensin ensimmäisen ja ainoan kerran. Se johtui varmaan lääkkeistä ja lyhyistä yöunista. Puolenpäivän aikaan kipsini vaihdettiin. Ortopedi oli mukana asettamassa jalan oikeaan asentoon. Hän sanoi, että blokkipuudutus toimii vieläkin, muuten en antaisi hänen koskea jalkaani. Hoitaja oli sanonut minulle, että puudutuksen kestoaika on yksilöllinen. Se kestää 24-36 tuntia. Minulla kesti yli 48 tuntia. Leikkaussalissa rakennettu kipsi oli laitettu niin, että nilkka oli kääntyneenä hiukan sisäänpäin. Uskon, että sillä haluttiin varmistaa, ettei uusi jänne katkea. Huomasin nilkan oudon asennon ensimmäisenä yönä ja kysyin hoitajalta, oliko kipsi vahingossa väärässä asennossa. Hän kuitenkin vakuutti sen olevan juuri niin kuin pitää.
Kipsinvaihdon jälkeen fysioterapeutti opetti minut kävelemään kyynärsauvoilla, vaikka se oli minulle jo vanhastaan tuttua. Pystyyn nouseminen ei kyllä onnistunut ensimmäisellä kerralla huimauksen takia. Huilailin puolisen tuntia. Ja söin hiukan kanakeittoa. Pelkäämäni toinen kävely-yritys onnistui. Pääsin vihdoinkin omatoimisesti parin metrin päässä olevaan WC:hen. Iltapäivän lopuksi hoitaja työnsi minut pyörätuolilla hissiin ja ulos, jossa kapusin mieheni autoon. En päässyt helposti takapenkille. Niinpä istuin etupenkillä noin vartin kestäneen matkan. Tunsin, kuinka veri pakkautui jalkaan, mutta ei se siltikään ollut kovin kivulias. Kotona rakensimme ison tyynykasan parisänkyymme ja ai, miten iloinen olinkaan päästessäni lepuuttamaan jalkaa omaan sänkyyn.
Vastaa