Avainsana: lattajalan

  • 6. kuukausi

    6. kuukausi

    Kuudes kuukausi leikkauksesta käynnistyi, kun olin työmatkalla Meksikossa. Olin niin iloinen, että pääsin lähtemään tälle kolmen viikon Amerikan-kierrokselle, koska juuri ennen matkaani jalka oli kipeytynyt liiallisesta kävelystä ja jouduin itse asiassa siirtämään lähtöäni melkein viikolla eteenpäin. Lähdin Atlantin ylitykselle kyynärsauvoihin tukeutuen. Otin tosissani päivittäisen, fysioterapeutin asettaman askelrajoituksen, joka oli aluksi 4600 askelta. Nostin sitä viikottain 10-15%, ja tälla tavalla kivut pysyivät aisoissa. Matkan jatkuessa en enää tarvinnut kyynärsauvoja, mutta olihan niistä lentokentillä apua, koska pääsin ”vammaisena” sujuvasti jonojen ohi. Silloin aina käytin niitä, jo ihan näönkin vuoksi.

    Tärkein asia kuudennen kuukauden aikana oli se, että pääsin eroon myös viimeisestä vahvasta kipulääkkeestä eli nortriptyliinistä (Noritren). Lääkkeen alasajo vei todella pitkään, koska se piti tehdä niin hitaasti. Tätä ennen olin jo lopettanut gabapentiinin (Pregabalin). Noritrenin lopettaminen oli hankalaa. Annokseni oli 30 mg päivässä ja lääkärin kehotuksesta laskin annosta 10 mg viikossa. Siitä tulikin sitten kaikenlaisia oireita – vatsakipua, pääkipua, mielialan heittelyä. Positiivista oli lopulta saada itseni takaisin – ”tällainenhan minä olen oikeasti enkä mikään pää painuksissa kulkeva itkeskelijä”. Positiivista oli myös se, etteivät kivut yltyneet uudestaan. Välillä kyllä tunsin vanhaa poltetta jalkaterässä, mutta polte poistui aina saman päivän aikana.

    Edellisessä artikkelissani mainitsin, miten alkoholi ei maistunut ollenkaan viiden kuukauden kipulääketsunamin aikana – se vain väsytti, niin ei sitten huvittanut ottaa ollenkaan. Eikä tilanne ole kovin paljoa muuttunut vieläkään, kun viimeisestä Noritren-pilleristä on kulunut jo lähes neljä viikkoa. Ehkä aivokemialla ja reseptoreilla, tai mitä niitä nyt onkaan, menee aikaa asettua takaisin tuttuihin uomiinsa. Saas kattoo kuin käy. Jos tarvitsen kipulääkettä, otan tarvittaessa vielä 600 mg Buranaa.

    Leikkauksesta on aivan juuri kuusi kuukautta. Pystyn jo kävelemään jopa yli 10000 askelta päivässä. Fysioterapeutin mukaan toipumiseni on nyt edennyt nopeammin kuin yleensä. Pääsen nousemaan leikatun jalan päkiälle, kun kevennän kuormitusta pitämällä toisen jalan koukussa sängyn reunalla. Uskon, että matkani aikana hotellien uima-altailla (jos sellainen sattui löytymään) tekemäni jumpat auttoivat jalkaa paranemaan. Fysioterapeutti kehotti tosin olemaan tekemättä jumppaa matkan aikana, koska kävelyä tulisi jo niin paljon. Allasjumppaa kuitenkin tein, se vähensi myös turvotusta, jota vielä oli. Uskon, että leikkaus onnistui teknisesti erinomaisesti, olinhan valinnut niin taitavan kirurgin kuin osasin. Varjopuolena laajimmassa mahdollisessa lattajalkaleikkauksessa oli minun tapauksessani pitkittynyt leikkauksen jälkeinen kipu. Onneksi selvisin siitäkin lopulta kipulääkärin avulla. Ja jalkaterän värikin on jo melkein normaali.

    Kotona kävelen jo mielelläni paljain jaloin, kun ensimmäisinä kuukausina oli pakko olla Crocsit. Ainut häiritsevä seikka on kantapää, joka vieläkin tuntuu ontolta tai ei ainakaan tunnu omalta. Kantapään kosketus patjalle tuntuu ikävältä edelleen. Siksi sidon nilkan ympärille ideaalisiteen aina ennen nukkumaanmenoa.

    Kuntoutumisen ihana puoli on se, että saa elämäänsä takaisin vanhoja kivoja asioita. Viime viikolla fysioterapeutti antoi luvan kokeilla golfia ja niinpä olin eilen sisähallissa kokeilemassa, miltä swingi tuntuu. Ja ai että se oli kivaa. Odotan kesää jo innolla!

  • Kymmenes viikko

    Kymmenes viikko

    Taitaa vihdoin olla aika palauttaa suihkutuoli Helsingin Apuvälinepalveluihin. Tämä käsinojallinen kappale on palvellut minua hyvin. Nyt pystyn jo seisomaan suihkussa, joten tuolillekaan ei ole enää käyttöä. Luovutan sen iloisena seuraavalle tarvitsijalle. Hienoa, että Helsinki tarjoaa tällaisen palvelun.

    Ennen leikkausta ei olisi tullut mieleenkään jatkaa neuletyötä, jonka aloitin vuonna 1990. Niin kuitenkin kävi. Kaivelin kätköistäni 35 vuotta sitten aloittamani tunikan takakappaleen ja etukappaleen alun. Kaikki puuvillalangat olivat edelleen tallessa niin kuin ohjeetkin. En tosin tiedä, onko tämä enää muodissa. Pääasia kuitenkin, että saatan työn loppuun nyt, kun minulla on vihdoin aikaa. Olen mainostanut lähipiirille aikaansannostani osoituksena siitä, miltä periksiantamattomuus näyttää ;).

    35 vuotta sitten aloittamani neuletyö saatettu loppuun

    Kymmenennen viikon toisena päivänä kävin terapia-altaassa harjoittamassa jalkaterää toisen fysioterapeutin opastuksella. Kokemus oli fantastinen! Lilluminen 33-asteisessa altaassa oli taivaallista. Fyssari kielsi tekemästä liikaa liikkeitä, koska vedessä se on niin paljon helpompaa. Jalkaterä kipeytyy herkästi liiaallisesta jumppaamisesta. Illalla olo oli kuitenkin edelleen ihana. Olin saanut/pystynyt ehkä ensimmäisen kerran rentoutumaan sitten leikkauksen. Ja jalkateräkin näytti vähemmän turvonneelta. Alla vielä uusimmat kotiharjoitteet. Pääsen jo nousemaan leikatun jalan päkiälle ilman kevennystä!

    Kolmannet kotijumppaliikkeet

    Kipulääkärin kanssa sovimme kymmenennen viikon kolmantena päivänä, että alan vähentää Targiniqin eli vahvan opiaatin annosta. Useampi päivä oli ollut jo kivuton, koin vain paikallista vihlontaa tai jomotusta. Samalla alkaisimme nostaa toisen lääkkeen, Pregabaliinin, annostusta vaiheittain niin, että se olisi parin viikon kuluttua yhteensä 150 mg päivässä.

    Muita kymmenennen viikon kohokohtia olivat sairausloman loppuminen. 9,5 viikon sairauslomani jokainen päivä tuli tarpeeseen. Pitkittynyt kipu pitkitti myös sairauslomaani. Tällä viikolla olivat myös ekat orkesteriharjoitukset (oli ihana päästä pitkästä aikaa puhaltelemaan huilua), kasvihuoneen siivous mökillä ja fantastinen hieronta ammattilaisen käsittelyssä. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. Kävelen jo lenkkareilla ilman sauvojakin, mutta otan vielä ainakin yhden sauvan varmuuden vuoksi mukaan. Lenkit eivät ole pitkiä, korkeintaan kilometrin. Ja mikä parasta, voin jo itsenäisesti lähteä kävelylle, jos huvittaa.

  • Yhdeksäs viikko

    Yhdeksäs viikko

    Yhdeksäs viikko leikkauksesta alkoi ensimmäisellä täysin kivuttomalla päivällä. Toki paikoitellen tunsin kipua, erityisesti implanttien kiinnityskohdissa. Tunne oli silti upea, jalkaterä ei ollut enää tulessa. Aiempina päivinä oli vielä ollut jonkin verran särkyä erityisesti jumppaliikkeiden jälkeen tai iltaisin. Silloin otin käyttöön nilkan kylmäkompression, jonka olin vartavasten tilannut jo pari viikkoa aikaisemmin. Nilkkatuen sisällä on geelityyny, joka jäähdytetään jääkaapissa (jäähdytin sitä myös pakastimessa, vaikka ohjeessa lukee nimenomaan jääkaappi). Tuen sisällä on ilmapussit, joihin voi pumpata ilmaa sopivassa määrin mukana tulevalla pumpulla. Kompressio auttoi hetken, mutta olisin toivonut sen pysyvän pitempään kylmänä. En useinkaan ehtinyt nukahtaa ennen kuin sen teho lakkasi.

    Nilkan kylmäkompressio

    Anopin kehotuksesta hankin kipujen keskellä myös laser-laitteen. Hän on saanut siitä apua nivelrikkokipuihinsa. Rupesin käyttämään sitä 1-2 kertaa päivässä. Suuntaan lasersäteen arpeutuneille haavoille. Maksimiaika on kuusi minuuttia. Tämän tulisi nopeuttaa kudosvaurioiden paranemista. Toivon niin.

    Fysioterapeutti oli tyytyväinen edistymiseeni ja antoi uudet liikkeet. En pystynyt tekemään liikkeitä jokaisena päivänä kahta kertaa. Silloin otin käyttöön kipulääkärin ehdotuksen. Hänen mukaansa pystymme huijaamaan aivojamme uskomaan, että harjoitamme leikattua jalkaa pitämällä peiliä jalkojen välissä ja tekemällä liikkeitä terveellä jalalla. On tärkeää katsoa pelikuvaa, kun tekee jumppaliikkeitä. Kun korkeasti koulutettu anestesiologi sanoo näin, niin onhan se uskottava. 

    Isänpäivä osui tälle ajanjaksolle. Juhlistimme sitä läheisessä ravintolassa uuden isoisän ja uuden isän kanssa. Päätimme aterian ihanaan uunijäätelöön. Kävelin molempiin suuntiin tavallisilla lenkkareilla yhteensä n 500 metriä eikä illalla ollut yhtään enempää kipua kuin aikaisempina iltoina. Toki vielä pidin mukanani kävelysauvoja. Tukeuduin niihin erityisesti paluumatkalla, jotta jalka ei kipeytyisi liikaa,

  • Kuudes viikko

    Kuudes viikko

    Kuudennen viikon aluksi otettiin uudet röntgen-kuvat – viikon verran etuajassa, koska ortopedi halusi tutkia jatkuneen kipuilun syytä. Oli hiukan pelottavaa hypätä terveellä jalalla kuvaustasanteelle siten, että leikattu jalka oli ilman suojaa, paljaana. Tähän asti jalka oli koko ajan ollut kipsissä tai Walker-saappaassa. Ilman tukea hyppääminen vaati rohkeutta tällaiselta 63-vuotiaalta mummolta.

    Kuvien mukaan leikkaus oli onnistunut erinomaisesti ja luutuminen oli päässyt hyvin käyntiin. Omaan silmääni pisti ennen-jälkeen kuvien suuri muutos. Maallikkona mielipiteeni on, että kivut johtuvat muutoksesta jalkaterän asennossa. Kivut ovat olleet jalkapöydän päälle liitetyn implantin kohdalla ja sen ympäristössä aina isovarpaan juuresta jalkaholviin asti, jalkaholvi mukaan lukien.

    Ennen-jälkeen sivukuva

    Olin tietysti hyvilläni, että leikkaus oli onnistunut hyvin. Röntgen-kuvia iloisena esitelleelle ortopedille sanoin, että leikkaus siis onnistui, mutta potilas kärsii. Jäin miettimään, olisiko ortopedi voinut muokata jalkaterää vähemmän ja silti saada riittävän hyvän lopputuloksen. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi ensimmäistä tarsometatarsaaliniveltä ei aina luuduteta, kun rakennetaan uusi jalkaholvi. Tämä tehdään vain, jos jalkapöytä on liian liikkuva/löysä. Juuri tämä luudutusimplantti on aiheuttanut pahimmat kivut. Varmaankin se oli silti minun tapauksessani järkevää asentaa. Lisäksi kantapää oli asennettu uudelle paikalleen (kahtia sahauksen jälkeen) lyömällä naula sen läpi ja kiinnittämällä levy sen sivulle. Tämä levy näkyy osittain ao. kuvan alareunassa.

    Kipu jatkui koko kuudennen viikon, mutta havaitsin jo hienoista helpotusta. Sain myös selville, että Tramalin absoluuttinen maksimiannos vuorokaudessa on 400 mg, joten pyysin ortopedilta luvan tähän maksimiannokseen, jos kipu on yöllä sietämätöntä. Ja mennessäni kuuden viikon jälkitarkastukseen vaadin lisää kivunlievitystä, koska en ollut vieläkään saanut kipulääkäriä. Ortopedi määräsi Noritren-lääkkeen, 10 mg annostuksella. Tämän lääkkeen pitäisi nostaa kipukynnystä, mutta vaikutus alkaisi vasta noin viikon käytön jälkeen.

    6. vkoKipu hellittänyt hieman, mutta palaa 3-4 h kuluttua lääkkeenotostaTramal 100 mg, Burana 600 mg, Panadol 1g
    kerralla    		Lisäsin Panadolin lääkkeisiin. Uusi lääke Noritren 10 mg aloitettiin 5 vko 6 pv-kohdalla (21.10.)

    Fysioterapia alkoi heti jälkitarkastuksen jälkeen. Sain varata koko painolla jalalle. Lisäksi sain ao. ohjeet kotona tehtäväksi, kivun sallimissa rajoissa. Pystyin kotona jättämään sauvat pois muutaman metrin matkoille. Muuten tukeuduin niihin enemmän ja enemmän päivän edetessä ja kivun yltyessä.

    Kuntoutusharjoitteet/1. viikko

    Kipulääkäri ei ottanut yhteyttä ennen kuin seitsemännen viikon ensimmäisenä päivänä. Siitä kerron lisää seuraavassa artikkelissa.

  • Viides viikko

    Viides viikko

    Yritin keskittyä muihin asioihin, jotten keskittyisi pelkästään kipuun. Siksi rupesin kirjoittamaan tätä blogiakin. Sitä aloittaessani en tosin tiennyt, että koko sairauslomani pyörisi näin vahvasti kivun ympärillä. Kehitin uuden rutiinin: aloin ratkoa Helsingin Sanomien Sanajuurta ja Miniristikkoa joka ilta ennen nukkumaanmenoa. 

    Kipuilu valitettavasti jatkuu. Koko toipilasaikani on ollut kivulias. Ensimmäiset 1,5 viikkoa olivat näin jälkikäteen arvioituna helpoimmat. Ehkä ensimmäiset kuusi päivää käytössä ollut pitkävaikutteinen opioidi auttoi silloin. Olen koostanut kipuoireiluni ensimmäiseltä viideltä viikolta ao. taulukkoon

    1. VkoNormaali kipuTarganic, Panacod, Burana
    2. VkoKosketusherkkyysYritin pitää kipsiä niin, ettei se osu herkille alueille. Panacod, Burana. Ompeleiden poisto 2. Vkoa leikkauksesta. Siistit haavat.
    3. VkoUusi polttava, puristava, viiltävä kipuSain Tramal-reseptin, koska Panacod ei auttanut. Lisäksi Burana. Sain uuden ortoosin, Walkerin, koska kipsisaapas painoi jalkaterää. Myös Walker painoi jalkaterää. Loppuviikosta Walkerin kova ulkosaapas pois yöksi, sidoin jalan ideaalisiteellä. Sain jääpakkaukset pehmeän sisäsaappaan sisään. Vaihdoin ne kerran yössä.
    4. VkoPolttava kipu jatkuuAlkuviikon ilman kovaa ulkosaapasta yöllä, mutta ortopedin kuultua asiasta, en enää ottanut ulkosaapasta pois. Kipu alkoi aaltoilla, mutta yöt tosi vaikeita. Tapasin ortopedin. Jalka näytti normaalilta. Tramal ja Burana, jotka eivät oikein auta.
    5. VkoPolttava kipu jatkuu. Alan olla todella uuvuksissa.Yritin vähentää Tramalia, koska lääkkeet loppumassa. Kokeilin taas Panacodia, ei auttanut. Vaadin apua ortopedilta. 5. viikon lopussa. Sain uuden Tramal-reseptin ja pystyin taas ottamaan lääkettä 3x päivässä. Röntgen-kuvien mukaan kipua ei selitä mikään rakenteellinen asia. Luutuminen edennyt hyvin.

    Tasan viisi viikkoa leikkauksesta lähetin ortopedille sähköpostin, jossa pyysin jälleen apua. Hän sanoi pyytävänsä leikkaukseni nukutuslääkäriä, joka on myös kipulääkäri, ottamaan minuun yhteyttä. Jäin odottamaan hänen yhteydenottoaan.

  • Neljäs viikko

    Neljäs viikko

    Neljäs viikko meni vielä kivun ehdoilla. Ukkovarpaan tyven polttava ja puristava kipu sai minut ottamaan yöllä Walkerin kovan ulkosaappaan pois jo kolmannen viikon puolivälissä ja vain sitomaan nilkan lähelle 90-asteen kulmaa ideaalisiteellä ja Walkerin sisäsaappaalla. En vain kyennyt sietämään kovaa kipua, joka ei talttunut edes Tramalilla. Sairaalasta saamassani kirjallisessa materiaalissa ei mainittu muuta kuin se, että jalkaa on pidettävä koholla mahdollsimman paljon ensimmäiset kaksi viikkoa.

    Kuudennen, ilman ulkosaapasta vietetyn yön jälkeen puhuin ortopedin kanssa puhelimessa. Kovan ulkosaappaan poisto yöksi oli virhe. Jos ortoosia ei pidä koko ajan kuutta viikkoa, vaarana on akillesjänteen jääminen liian tiukaksi ja silloin kuntoutuksesta tulee vaikeaa. Tästä pelästyneenä sovimme, että tapaan ortopedin seuraavan viikon maanantaina, jotta hän voi tarkistaa jalan tilanteen. Mietin, miten ihmeessä selviän kolmesta yöstä ennen tapaamistamme.

    Jalka melkein 90 asteen kulmassa Walkerin pehmeässä sisäsaappaassa

    Kun tilanne alkaa vaikuttaa täysin mahdottomalta, niin usein silloin tapahtuu käänne. Tämä pitää kokemukseni mukaan paikkansa muussakin elämässä. Jotta asiat voivat parantua, niiden pitää joskus muuttua ensin todella huonoiksi. Minulla käänne tapahtui ortopedin perjantaisen puhelun jälkeisenä viikonloppuna. Kipu alkoi ensin aaltoilla ja sitten sitä ei enää ollut aamupäivisin ollenkaan. Otin särkylääkkeitä (Tramal ja Burana) vasta iltapäivällä. Lisäksi huomasin, että kevyt hieronta ja kävely kyynärsauvoilla vähentävät kipua. Tämä liittynee verenkierron paranemiseen.

    En näin jälikäteen tiedä, miten selvisin öistä kovan ulkosaappaan kanssa. Jotenkin taistelin ne läpi hammasta purren. Ortopedi ei vaikuttanut suostuvaiselta määräämään Tramalia vahvempaa lääkettä. Minun pitää käsitellä tämä asia vielä hänen kanssaan jälkitarkastuksessa. Voiko olla niin, että Suomessa joutuu vuonna 2025 kärsimään tällaisista kivuista ilman kunnollista kivunlievitystä?

    Maanantain tapaamisessa ortopedin kanssa selvisi, että akillesjänteeni ei ole liian tiukka ja että kipuni johtuu minulle ominaisesta pehmytkudosrakenteesta. Joustavat nivelet ja tällainen pehmytkudos kuulemma kulkevat usein käsi kädessä. En ole koskaan (paitsi synnyttäessä) kokenut vastaavia kipuja. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu elää jatkuvien kipujen kanssa. Kipujen, joita kukaan ei näe ja jotka vain itse tuntee. Minullekin sanottiin, että yleensä jo kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen selviää pelkästään ibuprofeiinilla ja parasetamolilla. No, minä en selvinnyt.

    Minulle tehtiin useita toimenpiteitä leikkauksessa: kantapään osteotomia ja uuden TP-jänteen rakentaminen, nivelsiteiden kiristykset sekä TMT1-nivelen luudutus. Olisiko näistä osan voinut tehdä toisella kertaa, erillisessä leikkauksessa ja siten saada kevyemmän tuen öiksi? Minulla ei ole juurikaan kipua kantapäässä ja nilkassa. Ongelma on jalkapöydän metatarsaalinivelen luudutus. Olisiko pelkästään tälle luudutusleikkaukselle riittänyt öiksi kevyempi tuki? Ortopedin mukaan TMT1 jäykistetään latuskajalan leikkauksessa silloin, kun jalkaterä on liian löysä. Tehokkainta on tehdä kaikki nämä toimenpiteet samalla kertaa. Toipuminen on vaan silloin työläämpää.

    Ortopedi myös huomasi, että varaan jalalle enemmän kuin 20 kg (raajan paino) käyttäessäni kyynärsauvoja. En ollut yhtään huomannut tätä itse. Olen joutunut kolmesti aiemmin elämäni aikana käyttämään kyynärsauvoja ja vanhasta tottumuksesta käytin sauvoja samalla tavalla. Yritin kuitenkin ottaa neuvosta vaarin. Lyhensin askeltani ja siirsin terveen jalan vain leikatun jalan viereen. Myöhemmin katsoin ortopedin ehdottamaa videota oikeasta kävelytyylistä. Omasta mielestäni olin kyllä kävellyt ihan oikein. Videollakin terve jalka vietiin kyynärsauvojen ja leikatun jalan ohitse eteen. Juuri niin kuin minäkin tein, mutta ehkä liian vauhdikkaasti. Olin kuitenkin jo aiemmin kotona vaa’an kanssa kokeillut, miltä pelkkä raajan paino tuntuu. Kuuden viikon jälkiratkastuksessa todetaan kantapään luutumisaste ja silloin selvinnee, kuinka pahasti olen mokaillut kyynärsauvojen kanssa.

  • Kolmas viikko

    Kolmas viikko

    Ompeleet poistettiin tasan kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen. Jännitin proseduuria etukäteen, koska iho oli edelleen kosketusherkkä. Ihan turhaan jännitin, hoitaja napsaisi hellävaraisesti pois kaikki 55 tikkiä. Muutama ompele oli lonkassa, josta oli lainattu luuta, ehkä uuden kantapään rakentamiseen. Nämä lonkan pehmytkudoksessa olleet ompeleet eivät häirinneet minua ollenkaan. Hädin tuskin edes huomasin niitä. 

    Sain luvan ottaa viimeisetkin haavalaput pois kolmantena päivänä ompeleiden poistosta ja luvan suihkuttaa jalkaterää, mielellään 2-3 minuuttia. Kotiin tullessa siirryin parvekkeelle nauttimaan syyskuun viimeisen päivän lämpimästä auringonpaisteesta. 

    Päivä ompeleiden poiston jälkeen jalkaterä oli aivan hirvittävän kipeä ukkovarpaan tyvestä ja jalkaterän päältä. Kipu oli polttavaa ja kiristävää. Sain ortopedilta reseptin toisenlaisista kipulääkkeistä, Tramalista. Sisareni kiikutti ne apteekista ja jäi pitämään seuraa, kun otin ensin yhden ja puolen tunnin kuluttua toisenkin kapselin. Vaikutus poikkesi Panacodista, pääni meni pyörälle ja pelkäsin, että lääke ei sovi minulle. Kipuun tämä lääke auttoi kyllä paremmin kuin Panacod. Ortopedi vakuutti, että lääke on turvallinen. Yöksi uskalsin ottaa silti vain yhden kapselin ja Burana 600 mg. Nukuin melko hyvin.

    Leikattu jalka on tummempi

    Seuraavana päivänä pyysin kuitenkin vielä uuden reseptin Panacodista, koska se ei aiheuta huimausta ja pyörrytystä. Apteekissa myytiin rinnakaisvalmiste, koska Panacod oli tukustakin loppunut. Rinnakkaisvalmisteen kapseli oli karheampi ja siksi minun oli vaikea nielaista sitä.

    Kävimme katsomassa tyttären kuuden päivän ikäistä poikaa ja ajoimme samalla reissulla käymään mökillä, joka on noin tunnin ajomatkan päässä. Jälkikäteen ajatellen näitä reissuja ei olisi kannattanut tehdä. Vaikka matkustin takapenkillä jalka suorana ja mökilläkin liikuin vain hiukan, kipu yltyi todella pahaksi. En tajunnut ottaa särkylääkkeitä mukaan. Kuvittelin, että reissut kestävät vain muutaman tunnin. Lääkkeiden ottoväli kasvoi kuitenkin 7-8 tuntiin enkä saanut kipua enää kotiin tultua hallintaan särkylääkkeillä ja kylmäpakkauksilla. Olin kuitenkin iloinen saasessani tuoda chili-pensaan kaupunkikotiin.

    Lähetin sähköpostia ortopedille myöhään tuona perjantai-iltana ja pyysin häntä järjestämään Walker-kengän kipsisaappaan sijaan (https://kir-fix.fi/kauppa/aircast-airselect-standard-walker-ortoosi/). Seuraavan yön yritin nukkua kipsisaappaalla laittamalla jääpakkauksen jalkaterän päälle, mutta ei siitä mitään tullut. Tuona yönä nilkkaani tuki pelkästään ideaaliaside, lääkärin luvalla.

    Walker osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Jalkani oli kyllä ihan yhtä kipeä kuin kipsisaappaassa, mutta sain mahdutettua kaksi kylmäpakkausta pehmeän sisäsaappaan sisään. Tällä taktiikalla, ja vaihtamalla Tramal+Burana-yhdistelmään sekä poistamalla kovan ulkosaappaan yöksi, sain nukuttua paremmin. Herätessäni yöllä vaihdoin saappaan sisään uudet jääpakkaukset, jotka olivat valmiina kylmälaukussa sängyn vieressä. Sairaalassa saamassani ohjeistuksessa ei kerrottu, pitääkö ulkosaapasta käyttää koko ajan (olisi pitänyt!). Olin niin kipeä, etten itse asiassa jäänyt pohtimaan asiaa sen enempää vaan tuin nilkkaa vain ideaalisiteellä ja pehmeällä sisäsaappaalla. Tällä tavalla, ja vahvemmilla särkylääkkeillä, sain joten kuten nukuttua. 

  • Toinen viikko

    Toinen viikko

    Toisen viikon aluksi kävin haavahoitajalla haavalappujen vaihdossa. Oli vaikea jopa katsella omaa tikkientäyteistä jalkaterää. Paras tieto toki oli, että haavat olivat kunnossa. Ja oli ihanaa saada uudet, puhtaat laput edellisten veristen haavalappujen sijaan. 

    Päivät etenivät keskenään samanlaisina. Katselin Tokion yleisurheilun MM-kisoja. Suomalaiset eivät saaneet yhtään mitalia. Eivät kyllä saaneet myöskään norjalaiset tai tanskalaiset. Sveitsi sen sijaan pärjäsi hyvin, heiltä oli edustus vähän joka lajissa. Voisivatkohan sveitsiläiset neuvoa meitä, miten pärjätä? Tai ruotsalaiset, jotka saivat kaksi kultaa ja yhden pronssin?

    Hoidin hiukan työasioita, mutta kieltäydyin kaikista etäkokouksista. Olin edelleen uupunut. Noin puolessa välissä toista viikkoa kipsisaapas alkoi tuntua ikävältä. Turvotus oli vähentynyt ja näin saappaasta tuli väljempi. Kärsin erittäin ikävästä ihon kosketusherkkyydestä. Varsinkin kantapää sekä jalan sisä- ja ulkosyrjä tuntuivat todella inhottavilta kipsikenkää vasten. Yritin pitää kenkää niin, etteivät nuo alueet koskettaisi kengän sisäosaa – melko mahdoton tehtävä. Yhtenä iltana keksin kääriä ideaalisiteen nilkan ja jalkaterän ympärille. Se teki saappaasta tiukemman. Vaikka jalkaa sen takia särki enemmän, ihokosketuksesta aiheutuvaa kipua oli vähemmän. Sain joten kuten nukuttua. Maksimiannos särkylääkkeitä katkaisi pahimman terän kivuilta. Aloin olla kyllä itkuisempi ja uupuneempi.

    Sähköpostittelin ortopedin kanssa. Hän kertoi, että usein tässä vaiheessa kipulääkitystä voidaan jo vähentää. Haavahoitaja oli sanonut samaa jo viikko leikkauksesta. Yritin hiukan vähentää, mutta ei siitä mitään tullut. 

    Ortopedi ehdotti vaihtoa Walker-saappaaseen. Siinä on pehmeä sisäsaapas ja kovakuorinen ulkosaapas. Tämä tuki oli minulle tuttu seitsemän vuoden takaa, kun olin murtanut vasemman jalkaterän pikkuvarpaan luun. Jäin miettimään, milloin hankkisin Walkerin. 

    Mieheni ja minun maailmani mullisti ensimmäisen lapsenlapsemme syntymä 10. päivänä leikkauksestani. Kinkkasin herkistyneenä tapaamaan pientä perhettä sairaalaan heti seuraavana päivänä. Voi tätä iloa ja onnea!

  • Sairaalassa leikkauksen jälkeen

    Sairaalassa leikkauksen jälkeen

    Näin juuri mielenkiintoista unta, kun kuulin hoitajan äänen heräämössä. Oli ihanan lämmin olo enkä ollut yhtään pahoinvoiva. Leikkaus oli kestänyt noin viisi tuntia. Ortopedi kävi tervehtimässä ja kertoi, että leikkaus meni suunnitellusti ja että jalkaterässäni oli kuusi leikkaushaavaa ja noin 50 tikkiä. Minut oli anestesian lisäksi myös spinaalipuudutettu leikkausta varten. Noin puoli tuntia heräämisestä kykenin jo katsomaan Susijengin koripallo-ottelua tabletiltani. Olin iloinen paitsi siitä, että leikkaus oli ohitse, niin myös Suomen historiallisesta voitosta Georgiasta. Viestittelin tietysti lähipiirille ja puhuin mieheni kanssa. Leikkaussalihoitajana toimi nuori nainen, joka oli tullut Keniasta Suomeen 13 vuotta sitten. Hän puhui erinomaista suomea. 

    Kantapään osteotomia (ruuvi kantapään läpi ja levy kantapään oikeassa reunassa.

    Suurin yllätys kahden päivän osastolla oloaikana oli joutuminen täysin sänkypotilaaksi. Sain oman huoneen omalla kylpyhuoneella, jota en päässyt ollenkaan käyttämään. Jalkaa oli pidettävä koholla 24 tuntia vuorokaudessa. Alusastian käyttö tuli tutuksi. Ei sitä osaa arvostaa itsenäisiä WC-käyntejäkään ennen kuin ne menettää. 

    Ensimmäisen (isovarpaan jatke) tarsometatarsaalinivelen (TMT 1) luudutus

    Kivut olivat hyvin hallinnassa koko ajan. Ennen leikkausta tehty blokkipuudutus lakkasi kokonaan toimimasta vasta kotiutumispäivänä. Sain myös muita kipulääkkeitä: pitkävaikutteista opioidia (Targinic 5/10) tulehduskipulääkettä (Burana 600 mg), Panadol 1g sekä pyytäessäni nopeavaikutteista opioidia (Oxynorm) suoraan suoneen. Näillä pärjäsin hyvin. Ensimmäisenä yönä en heti pyytänyt lyhytvaikutteista opioidia, mutta yöhoitaja tarjosi sitä n klo 2, kun en saanut nukuttua. Oh boy, miten hyvin nukuinkaan sen jälkeen.

    Aamuruoka ja -lääkkeet tuotiin jo n klo 6.30. Minusta olisi ollut kiva nukkua pidempään, mutta vuoronvaihtoon kuulemma kuului se, että yöhoitaja tuo aamiaisen. Niin hyvin kuin minua sairaalassa hoidettiinkin, olisin toivonut, että potilaan nukkuminen olisi priorisoitu ja henkilökunnan vuoronvaihto olisi suunniteltu palvelemaan tervehtymistä. 

    Ruoka-ajat seurasivat normaalia sairaalakäytäntöä. Läheinen kahvila tuotti ne ja sain valita muutamasta pasta-, patonki- ja salaattivaihtoehdosta. Jälkkäriksi joka kerta suklaakonvehteja. 

    Kotiutumispäivän aamuna oksensin ensimmäisen ja ainoan kerran. Se johtui varmaan lääkkeistä ja lyhyistä yöunista. Puolenpäivän aikaan kipsini vaihdettiin. Ortopedi oli mukana asettamassa jalan oikeaan asentoon. Hän sanoi, että blokkipuudutus toimii vieläkin, muuten en antaisi hänen koskea jalkaani. Hoitaja oli sanonut minulle, että puudutuksen kestoaika on yksilöllinen. Se kestää 24-36 tuntia. Minulla kesti yli 48 tuntia. Leikkaussalissa rakennettu kipsi oli laitettu niin, että nilkka oli kääntyneenä hiukan sisäänpäin. Uskon, että sillä haluttiin varmistaa, ettei uusi jänne katkea. Huomasin nilkan oudon asennon ensimmäisenä yönä ja kysyin hoitajalta, oliko kipsi vahingossa väärässä asennossa. Hän kuitenkin vakuutti sen olevan juuri niin kuin pitää. 

    Kipsinvaihdon jälkeen fysioterapeutti opetti minut kävelemään kyynärsauvoilla, vaikka se oli minulle jo vanhastaan tuttua. Pystyyn nouseminen ei kyllä onnistunut ensimmäisellä kerralla huimauksen takia. Huilailin puolisen tuntia. Ja söin hiukan kanakeittoa. Pelkäämäni toinen kävely-yritys onnistui. Pääsin vihdoinkin omatoimisesti parin metrin päässä olevaan WC:hen. Iltapäivän lopuksi hoitaja työnsi minut pyörätuolilla hissiin ja ulos, jossa kapusin mieheni autoon. En päässyt helposti takapenkille. Niinpä istuin etupenkillä noin vartin kestäneen matkan. Tunsin, kuinka veri pakkautui jalkaan, mutta ei se siltikään ollut kovin kivulias. Kotona rakensimme ison tyynykasan parisänkyymme ja ai, miten iloinen olinkaan päästessäni lepuuttamaan jalkaa omaan sänkyyn.