Toisen viikon aluksi kävin haavahoitajalla haavalappujen vaihdossa. Oli vaikea jopa katsella omaa tikkientäyteistä jalkaterää. Paras tieto toki oli, että haavat olivat kunnossa. Ja oli ihanaa saada uudet, puhtaat laput edellisten veristen haavalappujen sijaan.
Päivät etenivät keskenään samanlaisina. Katselin Tokion yleisurheilun MM-kisoja. Suomalaiset eivät saaneet yhtään mitalia. Eivät kyllä saaneet myöskään norjalaiset tai tanskalaiset. Sveitsi sen sijaan pärjäsi hyvin, heiltä oli edustus vähän joka lajissa. Voisivatkohan sveitsiläiset neuvoa meitä, miten pärjätä? Tai ruotsalaiset, jotka saivat kaksi kultaa ja yhden pronssin?
Hoidin hiukan työasioita, mutta kieltäydyin kaikista etäkokouksista. Olin edelleen uupunut. Noin puolessa välissä toista viikkoa kipsisaapas alkoi tuntua ikävältä. Turvotus oli vähentynyt ja näin saappaasta tuli väljempi. Kärsin erittäin ikävästä ihon kosketusherkkyydestä. Varsinkin kantapää sekä jalan sisä- ja ulkosyrjä tuntuivat todella inhottavilta kipsikenkää vasten. Yritin pitää kenkää niin, etteivät nuo alueet koskettaisi kengän sisäosaa – melko mahdoton tehtävä. Yhtenä iltana keksin kääriä ideaalisiteen nilkan ja jalkaterän ympärille. Se teki saappaasta tiukemman. Vaikka jalkaa sen takia särki enemmän, ihokosketuksesta aiheutuvaa kipua oli vähemmän. Sain joten kuten nukuttua. Maksimiannos särkylääkkeitä katkaisi pahimman terän kivuilta. Aloin olla kyllä itkuisempi ja uupuneempi.
Sähköpostittelin ortopedin kanssa. Hän kertoi, että usein tässä vaiheessa kipulääkitystä voidaan jo vähentää. Haavahoitaja oli sanonut samaa jo viikko leikkauksesta. Yritin hiukan vähentää, mutta ei siitä mitään tullut.
Ortopedi ehdotti vaihtoa Walker-saappaaseen. Siinä on pehmeä sisäsaapas ja kovakuorinen ulkosaapas. Tämä tuki oli minulle tuttu seitsemän vuoden takaa, kun olin murtanut vasemman jalkaterän pikkuvarpaan luun. Jäin miettimään, milloin hankkisin Walkerin.
Mieheni ja minun maailmani mullisti ensimmäisen lapsenlapsemme syntymä 10. päivänä leikkauksestani. Kinkkasin herkistyneenä tapaamaan pientä perhettä sairaalaan heti seuraavana päivänä. Voi tätä iloa ja onnea!
Vastaa