Avainsana: leikkaus

  • 7. kuukausi

    7. kuukausi

    Seitsemäs kuukausi sujui mukavasti sekä Espanjassa, Etelä-Suomessa että pääsiäisen aika Lapissa. Espanja oli IHANA. Olin niin odottanut aurinkoa ja toimettomuutta. Sain viikoksi molemmat. Ja yhden golfkierroksen autolla. Lapissa en päässyt laskettelemaan, kun en uskaltanut ujuttaa jalkaa monon sisään. Jalkaterä kuitenkin vielä turpoaa rasituksesta ja pelkäsin, etten saa jalkaa monosta ollenkaan pois. Muuten pääsin kyllä lumikenkäilemaan, kävelemään ja kuntosalille. Murtsika jäi tällä kertaa myös kokeilematta. Toivottavasti se kiinnostaa enemmän ensi talvena.

    Fysioterapeutin mukaan olen hyvässä vauhdissa jalan kuntoutuksessa. Ikävin asia 7. kuukautena on ollut ulkosyrjällä olevan arven ympäristön lievä tunnottomuus. Luulin pitkään, että kantapää (ja sen läpi lyöty naula) on se ongelma. Fyssarin kanssa kuitenkin pohdimme, että vaiva liittyykin arpeen. Ehkä arpiteipin käyttäminen jo aiemmin olisi vähentänyt tunnottomuutta. Sen käyttö on kuitenkin nyt myöhäistä. Hieron arpea ja sen ympäristöä voimakkaasti pari minuuttia joka päivä, fysioterapeutin ohjeen mukaisesti. Jäin kyllä miettimään muita arpiani, esim. sektiohaavani oli pitkään osittain tunnoton, mutta sittemmin tunto kyllä palasi kokonaan. Ilman, että hieroin sitä ollenkaan. Ehkä tämänkin arven tunto palaa ihan itsestään. Edelleen sidon nilkan ympärille ideaalisiteen yöksi. Fyssari toivoi, että pääsisin tavasta eroon. Minulle on kuitenkin nyt tärkeintä, ettei jalkaterä häiritse untani. Sairaalasta tulee välillä kysely siitä, miten omaksi tunnen jo jalkani. Tällä hetkellä lukemani on 70% eli vielä on matkaa omaan jalkaan.

    Screenshot

    Suurimman osan tästä kuukaudesta olen jo sanut tehdä yhden jalan päkiänousuja, päkiäkävellä ja tasapainoilla yhdellä jalalla. Kykenen nyt seisomaan noin puoli minuuttia yhden jalan varassa. Särkylääkkeitä (Burana 600 mg/Panadol 1g) tarvitsen edelleen, mutta en enää joka päivä. Välillä jalkaterää kivistää erityisesti jalkapöydän implantin ja nilkan ulkosyrjän kohdilta. Kenkinä edelleen Hokat, joita pystyin onneksi käyttämään koko talven. Tavallisia kenkiä käytän satunnaisesti, jos tuntuu, etteivät lenkkarit satu sopimaan jonkun hienomman asun kanssa. Palaan aina kuitenkin nopeasti takaisin lenkkareihin. Vähän sellainen mummomainen olo, kun nuo kengätkin ovat tuollaiset. Ai niin, minähän OLEN mummo!

  • 6. kuukausi

    6. kuukausi

    Kuudes kuukausi leikkauksesta käynnistyi, kun olin työmatkalla Meksikossa. Olin niin iloinen, että pääsin lähtemään tälle kolmen viikon Amerikan-kierrokselle, koska juuri ennen matkaani jalka oli kipeytynyt liiallisesta kävelystä ja jouduin itse asiassa siirtämään lähtöäni melkein viikolla eteenpäin. Lähdin Atlantin ylitykselle kyynärsauvoihin tukeutuen. Otin tosissani päivittäisen, fysioterapeutin asettaman askelrajoituksen, joka oli aluksi 4600 askelta. Nostin sitä viikottain 10-15%, ja tälla tavalla kivut pysyivät aisoissa. Matkan jatkuessa en enää tarvinnut kyynärsauvoja, mutta olihan niistä lentokentillä apua, koska pääsin ”vammaisena” sujuvasti jonojen ohi. Silloin aina käytin niitä, jo ihan näönkin vuoksi.

    Tärkein asia kuudennen kuukauden aikana oli se, että pääsin eroon myös viimeisestä vahvasta kipulääkkeestä eli nortriptyliinistä (Noritren). Lääkkeen alasajo vei todella pitkään, koska se piti tehdä niin hitaasti. Tätä ennen olin jo lopettanut gabapentiinin (Pregabalin). Noritrenin lopettaminen oli hankalaa. Annokseni oli 30 mg päivässä ja lääkärin kehotuksesta laskin annosta 10 mg viikossa. Siitä tulikin sitten kaikenlaisia oireita – vatsakipua, pääkipua, mielialan heittelyä. Positiivista oli lopulta saada itseni takaisin – ”tällainenhan minä olen oikeasti enkä mikään pää painuksissa kulkeva itkeskelijä”. Positiivista oli myös se, etteivät kivut yltyneet uudestaan. Välillä kyllä tunsin vanhaa poltetta jalkaterässä, mutta polte poistui aina saman päivän aikana.

    Edellisessä artikkelissani mainitsin, miten alkoholi ei maistunut ollenkaan viiden kuukauden kipulääketsunamin aikana – se vain väsytti, niin ei sitten huvittanut ottaa ollenkaan. Eikä tilanne ole kovin paljoa muuttunut vieläkään, kun viimeisestä Noritren-pilleristä on kulunut jo lähes neljä viikkoa. Ehkä aivokemialla ja reseptoreilla, tai mitä niitä nyt onkaan, menee aikaa asettua takaisin tuttuihin uomiinsa. Saas kattoo kuin käy. Jos tarvitsen kipulääkettä, otan tarvittaessa vielä 600 mg Buranaa.

    Leikkauksesta on aivan juuri kuusi kuukautta. Pystyn jo kävelemään jopa yli 10000 askelta päivässä. Fysioterapeutin mukaan toipumiseni on nyt edennyt nopeammin kuin yleensä. Pääsen nousemaan leikatun jalan päkiälle, kun kevennän kuormitusta pitämällä toisen jalan koukussa sängyn reunalla. Uskon, että matkani aikana hotellien uima-altailla (jos sellainen sattui löytymään) tekemäni jumpat auttoivat jalkaa paranemaan. Fysioterapeutti kehotti tosin olemaan tekemättä jumppaa matkan aikana, koska kävelyä tulisi jo niin paljon. Allasjumppaa kuitenkin tein, se vähensi myös turvotusta, jota vielä oli. Uskon, että leikkaus onnistui teknisesti erinomaisesti, olinhan valinnut niin taitavan kirurgin kuin osasin. Varjopuolena laajimmassa mahdollisessa lattajalkaleikkauksessa oli minun tapauksessani pitkittynyt leikkauksen jälkeinen kipu. Onneksi selvisin siitäkin lopulta kipulääkärin avulla. Ja jalkaterän värikin on jo melkein normaali.

    Kotona kävelen jo mielelläni paljain jaloin, kun ensimmäisinä kuukausina oli pakko olla Crocsit. Ainut häiritsevä seikka on kantapää, joka vieläkin tuntuu ontolta tai ei ainakaan tunnu omalta. Kantapään kosketus patjalle tuntuu ikävältä edelleen. Siksi sidon nilkan ympärille ideaalisiteen aina ennen nukkumaanmenoa.

    Kuntoutumisen ihana puoli on se, että saa elämäänsä takaisin vanhoja kivoja asioita. Viime viikolla fysioterapeutti antoi luvan kokeilla golfia ja niinpä olin eilen sisähallissa kokeilemassa, miltä swingi tuntuu. Ja ai että se oli kivaa. Odotan kesää jo innolla!

  • 4. kuukausi

    4. kuukausi

    Vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka 4. kuukauden alkupuolella tulikin takapakkia. Pidin lääkinnällistä tukisukkaa kipulääkärin ohjeen mukaisesti siten, että vedin sukat jalkaan heti aamulla ennen kuin nousin sängystä. Näin turvotus laski, mutta samalla kipu muutti muotoaan. Sen lisäksi, että tunsin sekä jalkapöytään että nilkan ulkosyrjään asennetut implantit, nilkan ulkosyrjä kipeytyi niin pahasti, etten kyennyt enää tekemään fysioterapeutin määräämiä harjoitteita. Olin edistynyt täysin aikataulussa, mutta nyt jouduin pysähtymään. Tapasin ortopedin ja fysioterapeutin yhdessä viitisen päivää turvotuksen laskemisen jälkeen. Ortopedi sanoi, etten voi tuntea implantteja, ne ovat niin ohuita. Hän sen sijaan oletti, että nilkan ulkosyrjän kipu johtuu peroneus longus-jänteestä, joka on vihdoin joutunut töihin. Se on ollut kuin käyttämätön kuminauha jalkaholvin ollessa romahtaneena. Minun tapauksessani ainakin vuoden. Tämän minäkin ymmärsin. Kuka sitä nyt viittisi ärsyyntymättä ruveta hommiin, jos on saanut jo vuoden verran huilia.

    Miten ärtynyttä peroneus longus-jännettä sitten hoidetaan? Ekaksi viikoksi piti lopettaa kaikki jumppaharjoitukset ja kävelläkin sai vain vähän. Lisäksi fysioterapeutti kehotti hankkimaan lenkkarit, joissa on korotettu kanta (8-10 mm korkeammalla kuin kengän etuosa) sekä pyöristetty pohja etuosassa. Tällainen kenkä helpottaa jalan rullaavaa liikettä ja vähentää ärtyneen jänteen kuormitusta. Hankin Hokat. Triplan Intersportin Oskari-myyjä mittasi jalkaterieni pituudet (leikattu 26 cm, leikkaamaton 26,6 cm), ja kenkien koko valittiin pitemmän jalan mukaan (43,5). Kyllä on jalka kasvanut sitten nuoruusvuosien. Olen aloittanut, ennen raskauksia ja synnytyksiä, koosta 39. 

    Jännekipu ei hellittänyt. Seuraavaksi fysioterapeutti hieroi jännettä ja teippasi jalan jänteen mukaisesti kinesioteipillä. Tämä auttoi, joten sama hoito tehtiin toistamiseen joulunalusviikolla. Löysin kotoa kinesioteippiä ja päätin teipata jalkaterän itse joululomalla, jos kipu vielä jatkuisi. Fyssari antoi lisäksi kaksi harjoitetta: 1) molemmilla jaloilla päkiöillä seisominen 15-30 s x3 siten, että kantapäiden välissä on tennispallo, ja 2) yhdellä jalalla seisominen. Näitä harjoitteita saan tehdä vain joka toinen päivä. Turvotuksen laskemisesta on nyt kolmisen viikkoa. Kipu on vähentynyt huomattavasti. Yöksi sidon vielä ideaalisiteen nilkan ympärille, koska kantapää tuntuu vielä jonkin verran ontolta.

    Kipulääkitystäkin olen pystynyt vähentämään. 4. kuukauden toisella viikolla jätin vahvat opiaatit kokonaan pois, en tarvitse niitä enää. En ensin ymmärtänyt, miten niihin voi jäädä koukkuun. Sitten kuulin, että osalle ihmisitä opiaatit vaikuttavat niin, että he ovat kuin pumpulissa tai pilvessä. Ok, jos noin kävisi, niin ymmärrän, että koukkuunkin voisi jäädä. Minulla opiaatit vain vähensivät kovaa kipua. Olen ikuisesti kiitollinen kipulääkärilleni, joka uskalsi määrätä minulle vahvat opiaatit. Niiden avulla pääsin eteenpäin ja nyt olen jo vähentämässä pikkuhiljaa myös Pregabalin-lääkettä, joka vaimentaa kipuratoja. Lopuksi vähennän Noritren-lääkkeen nollaan. En ole edes enää tarvinnut Buranaa säännöllisesti, otan sitä vain tarvittaessa. Koko jalkaterän polte on väistynyt.

    Tilanteeni on siis huomattavasti parempi. Ja kuitenkin, minulla on jotenkin tyhjä olo. Voisiko olla niin, että vasta nyt minulla on mahdollisuus, voimia edes hiukan arvioida kulunutta syksyä? Tämä taistelu on vienyt voimani. Ehkä minulle on puhjennut jonkinlainen post-traumaattinen stressi. Niin kuin elämässä yleensäkin, toipumiselle on vain annettava aikaa, ja otettava vastaan kaikki fiilikset, jotka siihen kuuluvat. Ensimmäisen kerran voin kuitenkin sanoa: Minä selvisin!

  • Kymmenes viikko

    Kymmenes viikko

    Taitaa vihdoin olla aika palauttaa suihkutuoli Helsingin Apuvälinepalveluihin. Tämä käsinojallinen kappale on palvellut minua hyvin. Nyt pystyn jo seisomaan suihkussa, joten tuolillekaan ei ole enää käyttöä. Luovutan sen iloisena seuraavalle tarvitsijalle. Hienoa, että Helsinki tarjoaa tällaisen palvelun.

    Ennen leikkausta ei olisi tullut mieleenkään jatkaa neuletyötä, jonka aloitin vuonna 1990. Niin kuitenkin kävi. Kaivelin kätköistäni 35 vuotta sitten aloittamani tunikan takakappaleen ja etukappaleen alun. Kaikki puuvillalangat olivat edelleen tallessa niin kuin ohjeetkin. En tosin tiedä, onko tämä enää muodissa. Pääasia kuitenkin, että saatan työn loppuun nyt, kun minulla on vihdoin aikaa. Olen mainostanut lähipiirille aikaansannostani osoituksena siitä, miltä periksiantamattomuus näyttää ;).

    35 vuotta sitten aloittamani neuletyö saatettu loppuun

    Kymmenennen viikon toisena päivänä kävin terapia-altaassa harjoittamassa jalkaterää toisen fysioterapeutin opastuksella. Kokemus oli fantastinen! Lilluminen 33-asteisessa altaassa oli taivaallista. Fyssari kielsi tekemästä liikaa liikkeitä, koska vedessä se on niin paljon helpompaa. Jalkaterä kipeytyy herkästi liiaallisesta jumppaamisesta. Illalla olo oli kuitenkin edelleen ihana. Olin saanut/pystynyt ehkä ensimmäisen kerran rentoutumaan sitten leikkauksen. Ja jalkateräkin näytti vähemmän turvonneelta. Alla vielä uusimmat kotiharjoitteet. Pääsen jo nousemaan leikatun jalan päkiälle ilman kevennystä!

    Kolmannet kotijumppaliikkeet

    Kipulääkärin kanssa sovimme kymmenennen viikon kolmantena päivänä, että alan vähentää Targiniqin eli vahvan opiaatin annosta. Useampi päivä oli ollut jo kivuton, koin vain paikallista vihlontaa tai jomotusta. Samalla alkaisimme nostaa toisen lääkkeen, Pregabaliinin, annostusta vaiheittain niin, että se olisi parin viikon kuluttua yhteensä 150 mg päivässä.

    Muita kymmenennen viikon kohokohtia olivat sairausloman loppuminen. 9,5 viikon sairauslomani jokainen päivä tuli tarpeeseen. Pitkittynyt kipu pitkitti myös sairauslomaani. Tällä viikolla olivat myös ekat orkesteriharjoitukset (oli ihana päästä pitkästä aikaa puhaltelemaan huilua), kasvihuoneen siivous mökillä ja fantastinen hieronta ammattilaisen käsittelyssä. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. Kävelen jo lenkkareilla ilman sauvojakin, mutta otan vielä ainakin yhden sauvan varmuuden vuoksi mukaan. Lenkit eivät ole pitkiä, korkeintaan kilometrin. Ja mikä parasta, voin jo itsenäisesti lähteä kävelylle, jos huvittaa.

  • Yhdeksäs viikko

    Yhdeksäs viikko

    Yhdeksäs viikko leikkauksesta alkoi ensimmäisellä täysin kivuttomalla päivällä. Toki paikoitellen tunsin kipua, erityisesti implanttien kiinnityskohdissa. Tunne oli silti upea, jalkaterä ei ollut enää tulessa. Aiempina päivinä oli vielä ollut jonkin verran särkyä erityisesti jumppaliikkeiden jälkeen tai iltaisin. Silloin otin käyttöön nilkan kylmäkompression, jonka olin vartavasten tilannut jo pari viikkoa aikaisemmin. Nilkkatuen sisällä on geelityyny, joka jäähdytetään jääkaapissa (jäähdytin sitä myös pakastimessa, vaikka ohjeessa lukee nimenomaan jääkaappi). Tuen sisällä on ilmapussit, joihin voi pumpata ilmaa sopivassa määrin mukana tulevalla pumpulla. Kompressio auttoi hetken, mutta olisin toivonut sen pysyvän pitempään kylmänä. En useinkaan ehtinyt nukahtaa ennen kuin sen teho lakkasi.

    Nilkan kylmäkompressio

    Anopin kehotuksesta hankin kipujen keskellä myös laser-laitteen. Hän on saanut siitä apua nivelrikkokipuihinsa. Rupesin käyttämään sitä 1-2 kertaa päivässä. Suuntaan lasersäteen arpeutuneille haavoille. Maksimiaika on kuusi minuuttia. Tämän tulisi nopeuttaa kudosvaurioiden paranemista. Toivon niin.

    Fysioterapeutti oli tyytyväinen edistymiseeni ja antoi uudet liikkeet. En pystynyt tekemään liikkeitä jokaisena päivänä kahta kertaa. Silloin otin käyttöön kipulääkärin ehdotuksen. Hänen mukaansa pystymme huijaamaan aivojamme uskomaan, että harjoitamme leikattua jalkaa pitämällä peiliä jalkojen välissä ja tekemällä liikkeitä terveellä jalalla. On tärkeää katsoa pelikuvaa, kun tekee jumppaliikkeitä. Kun korkeasti koulutettu anestesiologi sanoo näin, niin onhan se uskottava. 

    Isänpäivä osui tälle ajanjaksolle. Juhlistimme sitä läheisessä ravintolassa uuden isoisän ja uuden isän kanssa. Päätimme aterian ihanaan uunijäätelöön. Kävelin molempiin suuntiin tavallisilla lenkkareilla yhteensä n 500 metriä eikä illalla ollut yhtään enempää kipua kuin aikaisempina iltoina. Toki vielä pidin mukanani kävelysauvoja. Tukeuduin niihin erityisesti paluumatkalla, jotta jalka ei kipeytyisi liikaa,

  • Kahdeksas viikko

    Kahdeksas viikko

    Kahdeksannella viikolla tapasin kipulääkärin kasvokkain. Hän teki kaikenlaisia kokeita (kylmä, pehmeä, pistävä) jalkaterälle. Hän oli hiukan huolissaan jalkaterän tumman violetista väristä. Kerroin, että ortopedi oli sanonut värin olevan ihan normaali. Se tulee poistumaan, kun liikkuminen normalisoituu. Tunnin kestäneen vastaanoton päätteeksi kipulääkäri sanoi, että hän on edelleen sitä mieltä, että kipuni on nosiseptiivistä eli ns. normaalia kudosvauriokipua. Kipu tulee ajan kanssa väistymään.

    Lääke-cocktailiini lisättiin normaalisti epilepsian hoidossa käytetty lääke (Pregabalin 25 mg) ja muiden lääkkeiden pitoisuuksia kasvatettiin (Noritren)tai pienennettiin (Targiniq). Lääkäri kehotti myös kokeilemaan kompressiosukkaa, koska se vähentää turvotusta ja siten kipua. Lisäksi hän kysyi, olenko kuullut TENS-laitteesta. Sattumalta minulla on tämä laite kotona. Poistuin vastaanotolta helpottuneena apteekin ja pullapuodin kautta kotiin.

    Ensimmäisen Pregabalin 25mg lääkkeen ottamisen jälkeinen aamu tuntui ihmeelliseltä. Siinä oli viitteitä siitä, millainen olen normaalisti. Yritin vetää jalkaani kompressiosukat, jotka olivat tallessa ajalta, jolloin tarvitsin niitä toisen jalkateräni metatarsaaliluun murtuman jälkeen. En saanut puettua aitoja kompressiosukkia, koska ne olivat mielettömän tiukat ja jalkaterä oli edelleen varsinkin kantapäästä hellänä. Vedin jalkaani seuraavaksi tiukimmat sukat, jotka kotoa löysin. Kokeilin myös kipulääkärin kehotuksesta TENS-laitetta, jonka olin jo monta vuotta sitten tuonut Yhdysvalloista. Lääkäri kehotti asettamaan anturit säärelle, ei suoraan kipeille alueille. Ja kyllä, laitteen käyttö on vähentänyt kipua. Ja luulenpa, että erityisesti tukisukan käyttö on auttanut.

    TENS-laite

    Pidin edelleen kirjaa kivun voimakkuudesta. Viidentenä päivänä kipulääkärin tapaamisen jälkeen olin lähes kivuton. Sitten rupesin liikkumaan enemmän, kävin seuraavana päivänä mm jalkaisin ja omilla, normaaleilla lenkkareillani kaupassa. Tämä muuvi sekoitti toipumistani. Siitä kerron seuraavassa artikkelissani.

  • Kuudes viikko

    Kuudes viikko

    Kuudennen viikon aluksi otettiin uudet röntgen-kuvat – viikon verran etuajassa, koska ortopedi halusi tutkia jatkuneen kipuilun syytä. Oli hiukan pelottavaa hypätä terveellä jalalla kuvaustasanteelle siten, että leikattu jalka oli ilman suojaa, paljaana. Tähän asti jalka oli koko ajan ollut kipsissä tai Walker-saappaassa. Ilman tukea hyppääminen vaati rohkeutta tällaiselta 63-vuotiaalta mummolta.

    Kuvien mukaan leikkaus oli onnistunut erinomaisesti ja luutuminen oli päässyt hyvin käyntiin. Omaan silmääni pisti ennen-jälkeen kuvien suuri muutos. Maallikkona mielipiteeni on, että kivut johtuvat muutoksesta jalkaterän asennossa. Kivut ovat olleet jalkapöydän päälle liitetyn implantin kohdalla ja sen ympäristössä aina isovarpaan juuresta jalkaholviin asti, jalkaholvi mukaan lukien.

    Ennen-jälkeen sivukuva

    Olin tietysti hyvilläni, että leikkaus oli onnistunut hyvin. Röntgen-kuvia iloisena esitelleelle ortopedille sanoin, että leikkaus siis onnistui, mutta potilas kärsii. Jäin miettimään, olisiko ortopedi voinut muokata jalkaterää vähemmän ja silti saada riittävän hyvän lopputuloksen. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi ensimmäistä tarsometatarsaaliniveltä ei aina luuduteta, kun rakennetaan uusi jalkaholvi. Tämä tehdään vain, jos jalkapöytä on liian liikkuva/löysä. Juuri tämä luudutusimplantti on aiheuttanut pahimmat kivut. Varmaankin se oli silti minun tapauksessani järkevää asentaa. Lisäksi kantapää oli asennettu uudelle paikalleen (kahtia sahauksen jälkeen) lyömällä naula sen läpi ja kiinnittämällä levy sen sivulle. Tämä levy näkyy osittain ao. kuvan alareunassa.

    Kipu jatkui koko kuudennen viikon, mutta havaitsin jo hienoista helpotusta. Sain myös selville, että Tramalin absoluuttinen maksimiannos vuorokaudessa on 400 mg, joten pyysin ortopedilta luvan tähän maksimiannokseen, jos kipu on yöllä sietämätöntä. Ja mennessäni kuuden viikon jälkitarkastukseen vaadin lisää kivunlievitystä, koska en ollut vieläkään saanut kipulääkäriä. Ortopedi määräsi Noritren-lääkkeen, 10 mg annostuksella. Tämän lääkkeen pitäisi nostaa kipukynnystä, mutta vaikutus alkaisi vasta noin viikon käytön jälkeen.

    6. vkoKipu hellittänyt hieman, mutta palaa 3-4 h kuluttua lääkkeenotostaTramal 100 mg, Burana 600 mg, Panadol 1g
    kerralla    		Lisäsin Panadolin lääkkeisiin. Uusi lääke Noritren 10 mg aloitettiin 5 vko 6 pv-kohdalla (21.10.)

    Fysioterapia alkoi heti jälkitarkastuksen jälkeen. Sain varata koko painolla jalalle. Lisäksi sain ao. ohjeet kotona tehtäväksi, kivun sallimissa rajoissa. Pystyin kotona jättämään sauvat pois muutaman metrin matkoille. Muuten tukeuduin niihin enemmän ja enemmän päivän edetessä ja kivun yltyessä.

    Kuntoutusharjoitteet/1. viikko

    Kipulääkäri ei ottanut yhteyttä ennen kuin seitsemännen viikon ensimmäisenä päivänä. Siitä kerron lisää seuraavassa artikkelissa.

  • Toinen viikko

    Toinen viikko

    Toisen viikon aluksi kävin haavahoitajalla haavalappujen vaihdossa. Oli vaikea jopa katsella omaa tikkientäyteistä jalkaterää. Paras tieto toki oli, että haavat olivat kunnossa. Ja oli ihanaa saada uudet, puhtaat laput edellisten veristen haavalappujen sijaan. 

    Päivät etenivät keskenään samanlaisina. Katselin Tokion yleisurheilun MM-kisoja. Suomalaiset eivät saaneet yhtään mitalia. Eivät kyllä saaneet myöskään norjalaiset tai tanskalaiset. Sveitsi sen sijaan pärjäsi hyvin, heiltä oli edustus vähän joka lajissa. Voisivatkohan sveitsiläiset neuvoa meitä, miten pärjätä? Tai ruotsalaiset, jotka saivat kaksi kultaa ja yhden pronssin?

    Hoidin hiukan työasioita, mutta kieltäydyin kaikista etäkokouksista. Olin edelleen uupunut. Noin puolessa välissä toista viikkoa kipsisaapas alkoi tuntua ikävältä. Turvotus oli vähentynyt ja näin saappaasta tuli väljempi. Kärsin erittäin ikävästä ihon kosketusherkkyydestä. Varsinkin kantapää sekä jalan sisä- ja ulkosyrjä tuntuivat todella inhottavilta kipsikenkää vasten. Yritin pitää kenkää niin, etteivät nuo alueet koskettaisi kengän sisäosaa – melko mahdoton tehtävä. Yhtenä iltana keksin kääriä ideaalisiteen nilkan ja jalkaterän ympärille. Se teki saappaasta tiukemman. Vaikka jalkaa sen takia särki enemmän, ihokosketuksesta aiheutuvaa kipua oli vähemmän. Sain joten kuten nukuttua. Maksimiannos särkylääkkeitä katkaisi pahimman terän kivuilta. Aloin olla kyllä itkuisempi ja uupuneempi.

    Sähköpostittelin ortopedin kanssa. Hän kertoi, että usein tässä vaiheessa kipulääkitystä voidaan jo vähentää. Haavahoitaja oli sanonut samaa jo viikko leikkauksesta. Yritin hiukan vähentää, mutta ei siitä mitään tullut. 

    Ortopedi ehdotti vaihtoa Walker-saappaaseen. Siinä on pehmeä sisäsaapas ja kovakuorinen ulkosaapas. Tämä tuki oli minulle tuttu seitsemän vuoden takaa, kun olin murtanut vasemman jalkaterän pikkuvarpaan luun. Jäin miettimään, milloin hankkisin Walkerin. 

    Mieheni ja minun maailmani mullisti ensimmäisen lapsenlapsemme syntymä 10. päivänä leikkauksestani. Kinkkasin herkistyneenä tapaamaan pientä perhettä sairaalaan heti seuraavana päivänä. Voi tätä iloa ja onnea!

  • Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ihanat ystäväni lähettivät kukkia heti kotiutumispäivänäni. Ja monet muut lähettivät tsemppiviestejä. Ajattelin mennä istuskelemaan pienelle parvekkeellemme, koska oli poikkeuksellisen lämmintä ja aurinkoista ollakseen syyskuun puoliväli. Vetäydyin kuitenkin samantien sänkyyn puhelimen, tabletin, kirjojen, aikauslehtien ja suoratoistokanavien kanssa.

    Otin kipulääkkeitä ensimmäisinä aamuöinäkin, mutta sitten en enää kokenut tarvitsevani niitä. Muutoin söin kyllä sekä Buranaa että Panacodia aamuisin, iltapäivisin ja ennen nukkumaanmenoa. Panacodia sain syödä vasta, kun Targinicin käyttö loppui neljäntenä kotiutumispäivänä. 

    Päivisin torkuin sängyssä. Heikompien/lyhyempien yöunien  jälkeen olin ärtynyt ja itkuinen. Mieheni kuitenkin kesti hyvin ja jos hän joutui työnsä takia olemaan poissa kotoa/etätöistä, hän valmisti ruuan jääkaappiin. Söin valtavia määriä suklaata ja karkkia. Ajattelin, että ihan sama, kunhan jotenkin selviän tästä ajasta. Käytin terveessä jalassa sisäsandaalia, jossa oli pronaatiotuki. Rupesin miettimään, että minun kannattaa tehdä kaikki, mitä voin, ettei toisenkin jalan TP-jänne napsahda poikki. Vähensin herkkujen syömistä ja tilasin kotikeittiöstä enemmän salaattia.

    Löysin mielenkiintoisen blogin brittiläisen lääkärin jalkateräleikkauksesta https://flatfootsurgery.blog/ Päätin siltä istumalta (makaamalta) alkaa itsekin kirjoittaa blogia omasta kokemuksestani. Oli jotenkin helpompaa kestää kipua (jota oli särkylääkkeistä huolimatta), kun oli jotakin muuta ajateltavaa ja tehtävää. Ja toivoin myös, että jollekulle toiselle (suomea osaavalle) olisi hyödyllistä lukea kokemuksestani. Pohtiessani omaa leikkaustani olisin mielelläni lukenut jonkun muun toipumisesta. Keskustelupalstoilla kyllä käsitellään tätä aihetta, mutta koko leikkaus- ja toipumisprosessin käsittäminen on vaikeaa yksittäisten kommenttien perusteella.

    Ensimmäisellä viikolla tulin taas tutuksi ummetuksen kanssa. Panacod aiheuttaa sitä. Olin sairaalasta lähtien käyttänyt Pegorionia ja lisäsin aamurutiineihin yön yli lionneiden kuivattujen luumujen nauttimisen. Söin myös lakuja, ja kasviksia ja hedelmiä. Ja joka aamu kaurapuuroa. Ja joka ilta toisen annoksen Pegorionia. Meni useampi päivä, ennen kuin vatsa alkoi toimia. Jos ei yleensä ummetuksesta kärsi, niin on vaikeaa kuvitella, miten ahdistavaa se on.

  • Leikkaukseen valmistautuminen

    Leikkaukseen valmistautuminen

    Suunniteltua leikkauspäivää jouduttiin siirtämään kahdella viikolla, koska sairastuin flunssaan. Olin odottanut leikkausta koko kesän. Flunssa kuitenkin estää operaation, koska kyse ei sentään ole hätäleikkauksesta. Ihmettelin, miten paljon leikkauksen siirto meni tunteisiin. Melkein itkin, kun kerroin sairastumisestani leikkaussalihoitajalle. No, onneksi jouduin odottamaan vain kaksi lisäviikkoa.

    Matkaani kohti leikkausta oli tullut toinenkin mutka. Aiemmin elokuussa vasen polveni kipeytyi, kun nousin matalalta jakkaralta polvi sisäänpäin kääntyneenä. Kipu hävisi parin päivän lepäilyn ja tulehduskipulääkkeiden avulla. Epäonnekseni satutin polven uudestaan samalla tavalla ollessani treenaamassa kuntosalilla PT:n kanssa. Olin treenannut koko kesän ollakseni leikkausta varten mahdollisimman hyvässä kunnossa. Jouduin kuitenkin lopettamaan treenaamisen polvikivun takia. Olin huolissani, miten selviän leikkauksen jälkeen, kun ainoa turvani on toimiva vasen jalka – jonka polvi oli nyt kipeä eikä kipu poistunutkaan enää niin kuin aiemmin elokuussa. Vasemmasta polvestakin otettiin magneettikuva, joka paljasti PF- (patellofemoraalinen) nivelen 4. asteen nivelrikon sekä 2-3. asteen nivelrikon polven sisäsyrjällä eli juuri siellä, missä kipu oli. Sain polveen kortisonipiikin, ja onnentoivotukset tulevaan leikkaukseen ja toipumiseen.

    Flunssa ei mennyt itsestään ohitse. Päätin käydä lääkärissä, kun uuteen leikkausajankohtaan oli aikaa viisi päivää. Ihana työterveyslääkäri ymmärsi tilanteeni ja kirjoitti antibioottikuurin pitkittyneeseen yskään, vaikka keuhkoista ei kuulunut mitään huolestuttavaa. Hän sanoi, että nyt on tehtävä kaikki ja vähennettävä stressiä, jotta pääsisin leikkaukseen. Yskä alkoikin helpottaa jo toisena antibioottikuuripäivänä.

    Leikkauksen siirtyminen eteenpäin muutti käytöstäni. Pysyttelin poissa ihmisten ilmoilta. Peruin kaikki peruttavissa olevat tapaamiset. Leikkauspäivän aamuna olin enää vain hiukan yskäinen. Olin hiukan hermostunut ja melkein unohdin kyynärsauvani mieheni autoon hänen jättäessään minut sairaalan eteen – sauvat, joita olin vaalinut koko kesän. Ja jotka olivat olleet minulla jo pitkään. Edellisen kerran tarvitsin niitä 12 vuotta sitten, kun minulta leikattiin sääriluun murtuma lasketteluonnettomuuden jälkeen HUS Töölössä. Eli kokemusta on. Sisareni kutsuu minua onnettomuusherkäksi, mutta oikeasti hän haluaisi käyttää termiä kömpelö.

    Leikkauksen toimenpiteet

    Odottelin leikkauksen esivalmisteluun pääsyä n 45 minuuttia. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Vaihdoin vaatteet, ortopedi tuli tervehtimään ja piiirsi kuusi leikkaushaavan kohtaa jalkaterääni. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan anestesialääkäriä, joka tuli tekemään blokkipuudutuksen. Sain rauhoittavaa lääkettä ennen tätä toimenpidettä. Lopuksi kinkkasin tuomillani kyynärsauvoilla leikkaussaliin. Tutkin silmilläni salin ilmanjakotapaa (laminaarikatto), kun nukutusaine alkoi vaikuttaa. En ehtinyt vaihtaa sanaakaan anestesiahoitajan kanssa ilmanlaadun tärkeydestä leikkausinfektioiden ehkäisemisessä. Tuskin olisin osannut tokkuraisena sanoa aiheesta mitään järkevää kuitenkaan.