Suunniteltua leikkauspäivää jouduttiin siirtämään kahdella viikolla, koska sairastuin flunssaan. Olin odottanut leikkausta koko kesän. Flunssa kuitenkin estää operaation, koska kyse ei sentään ole hätäleikkauksesta. Ihmettelin, miten paljon leikkauksen siirto meni tunteisiin. Melkein itkin, kun kerroin sairastumisestani leikkaussalihoitajalle. No, onneksi jouduin odottamaan vain kaksi lisäviikkoa.
Matkaani kohti leikkausta oli tullut toinenkin mutka. Aiemmin elokuussa vasen polveni kipeytyi, kun nousin matalalta jakkaralta polvi sisäänpäin kääntyneenä. Kipu hävisi parin päivän lepäilyn ja tulehduskipulääkkeiden avulla. Epäonnekseni satutin polven uudestaan samalla tavalla ollessani treenaamassa kuntosalilla PT:n kanssa. Olin treenannut koko kesän ollakseni leikkausta varten mahdollisimman hyvässä kunnossa. Jouduin kuitenkin lopettamaan treenaamisen polvikivun takia. Olin huolissani, miten selviän leikkauksen jälkeen, kun ainoa turvani on toimiva vasen jalka – jonka polvi oli nyt kipeä eikä kipu poistunutkaan enää niin kuin aiemmin elokuussa. Vasemmasta polvestakin otettiin magneettikuva, joka paljasti PF- (patellofemoraalinen) nivelen 4. asteen nivelrikon sekä 2-3. asteen nivelrikon polven sisäsyrjällä eli juuri siellä, missä kipu oli. Sain polveen kortisonipiikin, ja onnentoivotukset tulevaan leikkaukseen ja toipumiseen.
Flunssa ei mennyt itsestään ohitse. Päätin käydä lääkärissä, kun uuteen leikkausajankohtaan oli aikaa viisi päivää. Ihana työterveyslääkäri ymmärsi tilanteeni ja kirjoitti antibioottikuurin pitkittyneeseen yskään, vaikka keuhkoista ei kuulunut mitään huolestuttavaa. Hän sanoi, että nyt on tehtävä kaikki ja vähennettävä stressiä, jotta pääsisin leikkaukseen. Yskä alkoikin helpottaa jo toisena antibioottikuuripäivänä.
Leikkauksen siirtyminen eteenpäin muutti käytöstäni. Pysyttelin poissa ihmisten ilmoilta. Peruin kaikki peruttavissa olevat tapaamiset. Leikkauspäivän aamuna olin enää vain hiukan yskäinen. Olin hiukan hermostunut ja melkein unohdin kyynärsauvani mieheni autoon hänen jättäessään minut sairaalan eteen – sauvat, joita olin vaalinut koko kesän. Ja jotka olivat olleet minulla jo pitkään. Edellisen kerran tarvitsin niitä 12 vuotta sitten, kun minulta leikattiin sääriluun murtuma lasketteluonnettomuuden jälkeen HUS Töölössä. Eli kokemusta on. Sisareni kutsuu minua onnettomuusherkäksi, mutta oikeasti hän haluaisi käyttää termiä kömpelö.
Odottelin leikkauksen esivalmisteluun pääsyä n 45 minuuttia. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Vaihdoin vaatteet, ortopedi tuli tervehtimään ja piiirsi kuusi leikkaushaavan kohtaa jalkaterääni. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan anestesialääkäriä, joka tuli tekemään blokkipuudutuksen. Sain rauhoittavaa lääkettä ennen tätä toimenpidettä. Lopuksi kinkkasin tuomillani kyynärsauvoilla leikkaussaliin. Tutkin silmilläni salin ilmanjakotapaa (laminaarikatto), kun nukutusaine alkoi vaikuttaa. En ehtinyt vaihtaa sanaakaan anestesiahoitajan kanssa ilmanlaadun tärkeydestä leikkausinfektioiden ehkäisemisessä. Tuskin olisin osannut tokkuraisena sanoa aiheesta mitään järkevää kuitenkaan.
Vastaa