Avainsana: operaatio

  • 4. kuukausi

    4. kuukausi

    Vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka 4. kuukauden alkupuolella tulikin takapakkia. Pidin lääkinnällistä tukisukkaa kipulääkärin ohjeen mukaisesti siten, että vedin sukat jalkaan heti aamulla ennen kuin nousin sängystä. Näin turvotus laski, mutta samalla kipu muutti muotoaan. Sen lisäksi, että tunsin sekä jalkapöytään että nilkan ulkosyrjään asennetut implantit, nilkan ulkosyrjä kipeytyi niin pahasti, etten kyennyt enää tekemään fysioterapeutin määräämiä harjoitteita. Olin edistynyt täysin aikataulussa, mutta nyt jouduin pysähtymään. Tapasin ortopedin ja fysioterapeutin yhdessä viitisen päivää turvotuksen laskemisen jälkeen. Ortopedi sanoi, etten voi tuntea implantteja, ne ovat niin ohuita. Hän sen sijaan oletti, että nilkan ulkosyrjän kipu johtuu peroneus longus-jänteestä, joka on vihdoin joutunut töihin. Se on ollut kuin käyttämätön kuminauha jalkaholvin ollessa romahtaneena. Minun tapauksessani ainakin vuoden. Tämän minäkin ymmärsin. Kuka sitä nyt viittisi ärsyyntymättä ruveta hommiin, jos on saanut jo vuoden verran huilia.

    Miten ärtynyttä peroneus longus-jännettä sitten hoidetaan? Ekaksi viikoksi piti lopettaa kaikki jumppaharjoitukset ja kävelläkin sai vain vähän. Lisäksi fysioterapeutti kehotti hankkimaan lenkkarit, joissa on korotettu kanta (8-10 mm korkeammalla kuin kengän etuosa) sekä pyöristetty pohja etuosassa. Tällainen kenkä helpottaa jalan rullaavaa liikettä ja vähentää ärtyneen jänteen kuormitusta. Hankin Hokat. Triplan Intersportin Oskari-myyjä mittasi jalkaterieni pituudet (leikattu 26 cm, leikkaamaton 26,6 cm), ja kenkien koko valittiin pitemmän jalan mukaan (43,5). Kyllä on jalka kasvanut sitten nuoruusvuosien. Olen aloittanut, ennen raskauksia ja synnytyksiä, koosta 39. 

    Jännekipu ei hellittänyt. Seuraavaksi fysioterapeutti hieroi jännettä ja teippasi jalan jänteen mukaisesti kinesioteipillä. Tämä auttoi, joten sama hoito tehtiin toistamiseen joulunalusviikolla. Löysin kotoa kinesioteippiä ja päätin teipata jalkaterän itse joululomalla, jos kipu vielä jatkuisi. Fyssari antoi lisäksi kaksi harjoitetta: 1) molemmilla jaloilla päkiöillä seisominen 15-30 s x3 siten, että kantapäiden välissä on tennispallo, ja 2) yhdellä jalalla seisominen. Näitä harjoitteita saan tehdä vain joka toinen päivä. Turvotuksen laskemisesta on nyt kolmisen viikkoa. Kipu on vähentynyt huomattavasti. Yöksi sidon vielä ideaalisiteen nilkan ympärille, koska kantapää tuntuu vielä jonkin verran ontolta.

    Kipulääkitystäkin olen pystynyt vähentämään. 4. kuukauden toisella viikolla jätin vahvat opiaatit kokonaan pois, en tarvitse niitä enää. En ensin ymmärtänyt, miten niihin voi jäädä koukkuun. Sitten kuulin, että osalle ihmisitä opiaatit vaikuttavat niin, että he ovat kuin pumpulissa tai pilvessä. Ok, jos noin kävisi, niin ymmärrän, että koukkuunkin voisi jäädä. Minulla opiaatit vain vähensivät kovaa kipua. Olen ikuisesti kiitollinen kipulääkärilleni, joka uskalsi määrätä minulle vahvat opiaatit. Niiden avulla pääsin eteenpäin ja nyt olen jo vähentämässä pikkuhiljaa myös Pregabalin-lääkettä, joka vaimentaa kipuratoja. Lopuksi vähennän Noritren-lääkkeen nollaan. En ole edes enää tarvinnut Buranaa säännöllisesti, otan sitä vain tarvittaessa. Koko jalkaterän polte on väistynyt.

    Tilanteeni on siis huomattavasti parempi. Ja kuitenkin, minulla on jotenkin tyhjä olo. Voisiko olla niin, että vasta nyt minulla on mahdollisuus, voimia edes hiukan arvioida kulunutta syksyä? Tämä taistelu on vienyt voimani. Ehkä minulle on puhjennut jonkinlainen post-traumaattinen stressi. Niin kuin elämässä yleensäkin, toipumiselle on vain annettava aikaa, ja otettava vastaan kaikki fiilikset, jotka siihen kuuluvat. Ensimmäisen kerran voin kuitenkin sanoa: Minä selvisin!

  • Kymmenes viikko

    Kymmenes viikko

    Taitaa vihdoin olla aika palauttaa suihkutuoli Helsingin Apuvälinepalveluihin. Tämä käsinojallinen kappale on palvellut minua hyvin. Nyt pystyn jo seisomaan suihkussa, joten tuolillekaan ei ole enää käyttöä. Luovutan sen iloisena seuraavalle tarvitsijalle. Hienoa, että Helsinki tarjoaa tällaisen palvelun.

    Ennen leikkausta ei olisi tullut mieleenkään jatkaa neuletyötä, jonka aloitin vuonna 1990. Niin kuitenkin kävi. Kaivelin kätköistäni 35 vuotta sitten aloittamani tunikan takakappaleen ja etukappaleen alun. Kaikki puuvillalangat olivat edelleen tallessa niin kuin ohjeetkin. En tosin tiedä, onko tämä enää muodissa. Pääasia kuitenkin, että saatan työn loppuun nyt, kun minulla on vihdoin aikaa. Olen mainostanut lähipiirille aikaansannostani osoituksena siitä, miltä periksiantamattomuus näyttää ;).

    35 vuotta sitten aloittamani neuletyö saatettu loppuun

    Kymmenennen viikon toisena päivänä kävin terapia-altaassa harjoittamassa jalkaterää toisen fysioterapeutin opastuksella. Kokemus oli fantastinen! Lilluminen 33-asteisessa altaassa oli taivaallista. Fyssari kielsi tekemästä liikaa liikkeitä, koska vedessä se on niin paljon helpompaa. Jalkaterä kipeytyy herkästi liiaallisesta jumppaamisesta. Illalla olo oli kuitenkin edelleen ihana. Olin saanut/pystynyt ehkä ensimmäisen kerran rentoutumaan sitten leikkauksen. Ja jalkateräkin näytti vähemmän turvonneelta. Alla vielä uusimmat kotiharjoitteet. Pääsen jo nousemaan leikatun jalan päkiälle ilman kevennystä!

    Kolmannet kotijumppaliikkeet

    Kipulääkärin kanssa sovimme kymmenennen viikon kolmantena päivänä, että alan vähentää Targiniqin eli vahvan opiaatin annosta. Useampi päivä oli ollut jo kivuton, koin vain paikallista vihlontaa tai jomotusta. Samalla alkaisimme nostaa toisen lääkkeen, Pregabaliinin, annostusta vaiheittain niin, että se olisi parin viikon kuluttua yhteensä 150 mg päivässä.

    Muita kymmenennen viikon kohokohtia olivat sairausloman loppuminen. 9,5 viikon sairauslomani jokainen päivä tuli tarpeeseen. Pitkittynyt kipu pitkitti myös sairauslomaani. Tällä viikolla olivat myös ekat orkesteriharjoitukset (oli ihana päästä pitkästä aikaa puhaltelemaan huilua), kasvihuoneen siivous mökillä ja fantastinen hieronta ammattilaisen käsittelyssä. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. Kävelen jo lenkkareilla ilman sauvojakin, mutta otan vielä ainakin yhden sauvan varmuuden vuoksi mukaan. Lenkit eivät ole pitkiä, korkeintaan kilometrin. Ja mikä parasta, voin jo itsenäisesti lähteä kävelylle, jos huvittaa.

  • Kahdeksas viikko

    Kahdeksas viikko

    Kahdeksannella viikolla tapasin kipulääkärin kasvokkain. Hän teki kaikenlaisia kokeita (kylmä, pehmeä, pistävä) jalkaterälle. Hän oli hiukan huolissaan jalkaterän tumman violetista väristä. Kerroin, että ortopedi oli sanonut värin olevan ihan normaali. Se tulee poistumaan, kun liikkuminen normalisoituu. Tunnin kestäneen vastaanoton päätteeksi kipulääkäri sanoi, että hän on edelleen sitä mieltä, että kipuni on nosiseptiivistä eli ns. normaalia kudosvauriokipua. Kipu tulee ajan kanssa väistymään.

    Lääke-cocktailiini lisättiin normaalisti epilepsian hoidossa käytetty lääke (Pregabalin 25 mg) ja muiden lääkkeiden pitoisuuksia kasvatettiin (Noritren)tai pienennettiin (Targiniq). Lääkäri kehotti myös kokeilemaan kompressiosukkaa, koska se vähentää turvotusta ja siten kipua. Lisäksi hän kysyi, olenko kuullut TENS-laitteesta. Sattumalta minulla on tämä laite kotona. Poistuin vastaanotolta helpottuneena apteekin ja pullapuodin kautta kotiin.

    Ensimmäisen Pregabalin 25mg lääkkeen ottamisen jälkeinen aamu tuntui ihmeelliseltä. Siinä oli viitteitä siitä, millainen olen normaalisti. Yritin vetää jalkaani kompressiosukat, jotka olivat tallessa ajalta, jolloin tarvitsin niitä toisen jalkateräni metatarsaaliluun murtuman jälkeen. En saanut puettua aitoja kompressiosukkia, koska ne olivat mielettömän tiukat ja jalkaterä oli edelleen varsinkin kantapäästä hellänä. Vedin jalkaani seuraavaksi tiukimmat sukat, jotka kotoa löysin. Kokeilin myös kipulääkärin kehotuksesta TENS-laitetta, jonka olin jo monta vuotta sitten tuonut Yhdysvalloista. Lääkäri kehotti asettamaan anturit säärelle, ei suoraan kipeille alueille. Ja kyllä, laitteen käyttö on vähentänyt kipua. Ja luulenpa, että erityisesti tukisukan käyttö on auttanut.

    TENS-laite

    Pidin edelleen kirjaa kivun voimakkuudesta. Viidentenä päivänä kipulääkärin tapaamisen jälkeen olin lähes kivuton. Sitten rupesin liikkumaan enemmän, kävin seuraavana päivänä mm jalkaisin ja omilla, normaaleilla lenkkareillani kaupassa. Tämä muuvi sekoitti toipumistani. Siitä kerron seuraavassa artikkelissani.

  • Kuudes viikko

    Kuudes viikko

    Kuudennen viikon aluksi otettiin uudet röntgen-kuvat – viikon verran etuajassa, koska ortopedi halusi tutkia jatkuneen kipuilun syytä. Oli hiukan pelottavaa hypätä terveellä jalalla kuvaustasanteelle siten, että leikattu jalka oli ilman suojaa, paljaana. Tähän asti jalka oli koko ajan ollut kipsissä tai Walker-saappaassa. Ilman tukea hyppääminen vaati rohkeutta tällaiselta 63-vuotiaalta mummolta.

    Kuvien mukaan leikkaus oli onnistunut erinomaisesti ja luutuminen oli päässyt hyvin käyntiin. Omaan silmääni pisti ennen-jälkeen kuvien suuri muutos. Maallikkona mielipiteeni on, että kivut johtuvat muutoksesta jalkaterän asennossa. Kivut ovat olleet jalkapöydän päälle liitetyn implantin kohdalla ja sen ympäristössä aina isovarpaan juuresta jalkaholviin asti, jalkaholvi mukaan lukien.

    Ennen-jälkeen sivukuva

    Olin tietysti hyvilläni, että leikkaus oli onnistunut hyvin. Röntgen-kuvia iloisena esitelleelle ortopedille sanoin, että leikkaus siis onnistui, mutta potilas kärsii. Jäin miettimään, olisiko ortopedi voinut muokata jalkaterää vähemmän ja silti saada riittävän hyvän lopputuloksen. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi ensimmäistä tarsometatarsaaliniveltä ei aina luuduteta, kun rakennetaan uusi jalkaholvi. Tämä tehdään vain, jos jalkapöytä on liian liikkuva/löysä. Juuri tämä luudutusimplantti on aiheuttanut pahimmat kivut. Varmaankin se oli silti minun tapauksessani järkevää asentaa. Lisäksi kantapää oli asennettu uudelle paikalleen (kahtia sahauksen jälkeen) lyömällä naula sen läpi ja kiinnittämällä levy sen sivulle. Tämä levy näkyy osittain ao. kuvan alareunassa.

    Kipu jatkui koko kuudennen viikon, mutta havaitsin jo hienoista helpotusta. Sain myös selville, että Tramalin absoluuttinen maksimiannos vuorokaudessa on 400 mg, joten pyysin ortopedilta luvan tähän maksimiannokseen, jos kipu on yöllä sietämätöntä. Ja mennessäni kuuden viikon jälkitarkastukseen vaadin lisää kivunlievitystä, koska en ollut vieläkään saanut kipulääkäriä. Ortopedi määräsi Noritren-lääkkeen, 10 mg annostuksella. Tämän lääkkeen pitäisi nostaa kipukynnystä, mutta vaikutus alkaisi vasta noin viikon käytön jälkeen.

    6. vkoKipu hellittänyt hieman, mutta palaa 3-4 h kuluttua lääkkeenotostaTramal 100 mg, Burana 600 mg, Panadol 1g
    kerralla    		Lisäsin Panadolin lääkkeisiin. Uusi lääke Noritren 10 mg aloitettiin 5 vko 6 pv-kohdalla (21.10.)

    Fysioterapia alkoi heti jälkitarkastuksen jälkeen. Sain varata koko painolla jalalle. Lisäksi sain ao. ohjeet kotona tehtäväksi, kivun sallimissa rajoissa. Pystyin kotona jättämään sauvat pois muutaman metrin matkoille. Muuten tukeuduin niihin enemmän ja enemmän päivän edetessä ja kivun yltyessä.

    Kuntoutusharjoitteet/1. viikko

    Kipulääkäri ei ottanut yhteyttä ennen kuin seitsemännen viikon ensimmäisenä päivänä. Siitä kerron lisää seuraavassa artikkelissa.

  • Viides viikko

    Viides viikko

    Yritin keskittyä muihin asioihin, jotten keskittyisi pelkästään kipuun. Siksi rupesin kirjoittamaan tätä blogiakin. Sitä aloittaessani en tosin tiennyt, että koko sairauslomani pyörisi näin vahvasti kivun ympärillä. Kehitin uuden rutiinin: aloin ratkoa Helsingin Sanomien Sanajuurta ja Miniristikkoa joka ilta ennen nukkumaanmenoa. 

    Kipuilu valitettavasti jatkuu. Koko toipilasaikani on ollut kivulias. Ensimmäiset 1,5 viikkoa olivat näin jälkikäteen arvioituna helpoimmat. Ehkä ensimmäiset kuusi päivää käytössä ollut pitkävaikutteinen opioidi auttoi silloin. Olen koostanut kipuoireiluni ensimmäiseltä viideltä viikolta ao. taulukkoon

    1. VkoNormaali kipuTarganic, Panacod, Burana
    2. VkoKosketusherkkyysYritin pitää kipsiä niin, ettei se osu herkille alueille. Panacod, Burana. Ompeleiden poisto 2. Vkoa leikkauksesta. Siistit haavat.
    3. VkoUusi polttava, puristava, viiltävä kipuSain Tramal-reseptin, koska Panacod ei auttanut. Lisäksi Burana. Sain uuden ortoosin, Walkerin, koska kipsisaapas painoi jalkaterää. Myös Walker painoi jalkaterää. Loppuviikosta Walkerin kova ulkosaapas pois yöksi, sidoin jalan ideaalisiteellä. Sain jääpakkaukset pehmeän sisäsaappaan sisään. Vaihdoin ne kerran yössä.
    4. VkoPolttava kipu jatkuuAlkuviikon ilman kovaa ulkosaapasta yöllä, mutta ortopedin kuultua asiasta, en enää ottanut ulkosaapasta pois. Kipu alkoi aaltoilla, mutta yöt tosi vaikeita. Tapasin ortopedin. Jalka näytti normaalilta. Tramal ja Burana, jotka eivät oikein auta.
    5. VkoPolttava kipu jatkuu. Alan olla todella uuvuksissa.Yritin vähentää Tramalia, koska lääkkeet loppumassa. Kokeilin taas Panacodia, ei auttanut. Vaadin apua ortopedilta. 5. viikon lopussa. Sain uuden Tramal-reseptin ja pystyin taas ottamaan lääkettä 3x päivässä. Röntgen-kuvien mukaan kipua ei selitä mikään rakenteellinen asia. Luutuminen edennyt hyvin.

    Tasan viisi viikkoa leikkauksesta lähetin ortopedille sähköpostin, jossa pyysin jälleen apua. Hän sanoi pyytävänsä leikkaukseni nukutuslääkäriä, joka on myös kipulääkäri, ottamaan minuun yhteyttä. Jäin odottamaan hänen yhteydenottoaan.

  • Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ihanat ystäväni lähettivät kukkia heti kotiutumispäivänäni. Ja monet muut lähettivät tsemppiviestejä. Ajattelin mennä istuskelemaan pienelle parvekkeellemme, koska oli poikkeuksellisen lämmintä ja aurinkoista ollakseen syyskuun puoliväli. Vetäydyin kuitenkin samantien sänkyyn puhelimen, tabletin, kirjojen, aikauslehtien ja suoratoistokanavien kanssa.

    Otin kipulääkkeitä ensimmäisinä aamuöinäkin, mutta sitten en enää kokenut tarvitsevani niitä. Muutoin söin kyllä sekä Buranaa että Panacodia aamuisin, iltapäivisin ja ennen nukkumaanmenoa. Panacodia sain syödä vasta, kun Targinicin käyttö loppui neljäntenä kotiutumispäivänä. 

    Päivisin torkuin sängyssä. Heikompien/lyhyempien yöunien  jälkeen olin ärtynyt ja itkuinen. Mieheni kuitenkin kesti hyvin ja jos hän joutui työnsä takia olemaan poissa kotoa/etätöistä, hän valmisti ruuan jääkaappiin. Söin valtavia määriä suklaata ja karkkia. Ajattelin, että ihan sama, kunhan jotenkin selviän tästä ajasta. Käytin terveessä jalassa sisäsandaalia, jossa oli pronaatiotuki. Rupesin miettimään, että minun kannattaa tehdä kaikki, mitä voin, ettei toisenkin jalan TP-jänne napsahda poikki. Vähensin herkkujen syömistä ja tilasin kotikeittiöstä enemmän salaattia.

    Löysin mielenkiintoisen blogin brittiläisen lääkärin jalkateräleikkauksesta https://flatfootsurgery.blog/ Päätin siltä istumalta (makaamalta) alkaa itsekin kirjoittaa blogia omasta kokemuksestani. Oli jotenkin helpompaa kestää kipua (jota oli särkylääkkeistä huolimatta), kun oli jotakin muuta ajateltavaa ja tehtävää. Ja toivoin myös, että jollekulle toiselle (suomea osaavalle) olisi hyödyllistä lukea kokemuksestani. Pohtiessani omaa leikkaustani olisin mielelläni lukenut jonkun muun toipumisesta. Keskustelupalstoilla kyllä käsitellään tätä aihetta, mutta koko leikkaus- ja toipumisprosessin käsittäminen on vaikeaa yksittäisten kommenttien perusteella.

    Ensimmäisellä viikolla tulin taas tutuksi ummetuksen kanssa. Panacod aiheuttaa sitä. Olin sairaalasta lähtien käyttänyt Pegorionia ja lisäsin aamurutiineihin yön yli lionneiden kuivattujen luumujen nauttimisen. Söin myös lakuja, ja kasviksia ja hedelmiä. Ja joka aamu kaurapuuroa. Ja joka ilta toisen annoksen Pegorionia. Meni useampi päivä, ennen kuin vatsa alkoi toimia. Jos ei yleensä ummetuksesta kärsi, niin on vaikeaa kuvitella, miten ahdistavaa se on.

  • Leikkaukseen valmistautuminen

    Leikkaukseen valmistautuminen

    Suunniteltua leikkauspäivää jouduttiin siirtämään kahdella viikolla, koska sairastuin flunssaan. Olin odottanut leikkausta koko kesän. Flunssa kuitenkin estää operaation, koska kyse ei sentään ole hätäleikkauksesta. Ihmettelin, miten paljon leikkauksen siirto meni tunteisiin. Melkein itkin, kun kerroin sairastumisestani leikkaussalihoitajalle. No, onneksi jouduin odottamaan vain kaksi lisäviikkoa.

    Matkaani kohti leikkausta oli tullut toinenkin mutka. Aiemmin elokuussa vasen polveni kipeytyi, kun nousin matalalta jakkaralta polvi sisäänpäin kääntyneenä. Kipu hävisi parin päivän lepäilyn ja tulehduskipulääkkeiden avulla. Epäonnekseni satutin polven uudestaan samalla tavalla ollessani treenaamassa kuntosalilla PT:n kanssa. Olin treenannut koko kesän ollakseni leikkausta varten mahdollisimman hyvässä kunnossa. Jouduin kuitenkin lopettamaan treenaamisen polvikivun takia. Olin huolissani, miten selviän leikkauksen jälkeen, kun ainoa turvani on toimiva vasen jalka – jonka polvi oli nyt kipeä eikä kipu poistunutkaan enää niin kuin aiemmin elokuussa. Vasemmasta polvestakin otettiin magneettikuva, joka paljasti PF- (patellofemoraalinen) nivelen 4. asteen nivelrikon sekä 2-3. asteen nivelrikon polven sisäsyrjällä eli juuri siellä, missä kipu oli. Sain polveen kortisonipiikin, ja onnentoivotukset tulevaan leikkaukseen ja toipumiseen.

    Flunssa ei mennyt itsestään ohitse. Päätin käydä lääkärissä, kun uuteen leikkausajankohtaan oli aikaa viisi päivää. Ihana työterveyslääkäri ymmärsi tilanteeni ja kirjoitti antibioottikuurin pitkittyneeseen yskään, vaikka keuhkoista ei kuulunut mitään huolestuttavaa. Hän sanoi, että nyt on tehtävä kaikki ja vähennettävä stressiä, jotta pääsisin leikkaukseen. Yskä alkoikin helpottaa jo toisena antibioottikuuripäivänä.

    Leikkauksen siirtyminen eteenpäin muutti käytöstäni. Pysyttelin poissa ihmisten ilmoilta. Peruin kaikki peruttavissa olevat tapaamiset. Leikkauspäivän aamuna olin enää vain hiukan yskäinen. Olin hiukan hermostunut ja melkein unohdin kyynärsauvani mieheni autoon hänen jättäessään minut sairaalan eteen – sauvat, joita olin vaalinut koko kesän. Ja jotka olivat olleet minulla jo pitkään. Edellisen kerran tarvitsin niitä 12 vuotta sitten, kun minulta leikattiin sääriluun murtuma lasketteluonnettomuuden jälkeen HUS Töölössä. Eli kokemusta on. Sisareni kutsuu minua onnettomuusherkäksi, mutta oikeasti hän haluaisi käyttää termiä kömpelö.

    Leikkauksen toimenpiteet

    Odottelin leikkauksen esivalmisteluun pääsyä n 45 minuuttia. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Vaihdoin vaatteet, ortopedi tuli tervehtimään ja piiirsi kuusi leikkaushaavan kohtaa jalkaterääni. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan anestesialääkäriä, joka tuli tekemään blokkipuudutuksen. Sain rauhoittavaa lääkettä ennen tätä toimenpidettä. Lopuksi kinkkasin tuomillani kyynärsauvoilla leikkaussaliin. Tutkin silmilläni salin ilmanjakotapaa (laminaarikatto), kun nukutusaine alkoi vaikuttaa. En ehtinyt vaihtaa sanaakaan anestesiahoitajan kanssa ilmanlaadun tärkeydestä leikkausinfektioiden ehkäisemisessä. Tuskin olisin osannut tokkuraisena sanoa aiheesta mitään järkevää kuitenkaan.

  • Leikkauspäätöksen synty

    Leikkauspäätöksen synty

    Miten päädyin leikkauspöydälle 10.9.2025 lattajalan/latuskajalan takia? Prosessi oli melko pitkä. Ensimmäisen kerran huomasin ongelman oikeassa nilkassani viime marraskuussa työmatkalla Afrikassa. Astuminen sattui. Minulle tehdyt tukipohjalliset eivät olleet koko ajan käytössä – en esimerkiksi pystynyt käyttämään niitä sandaaleissa. Ehkä se vaikutti oikean jalan kipeytymiseen. Paikalliselta lääkäriltä saamani tukiside auttoi.

    Vasta toukokuussa, puoli vuotta Afrikkaan suuntautuneen työmatkan jälkeen, huomasin, etten pääse nousemaan oikean jalan varpaille. Pistin sen kuitenkin vain huonon lihaskunnon piikkiin. Olin jo pitkään ollut aikeissa palata kuntosalille ja hankkia taas henkilökohtaisen valmentajan. Toukokuun edetessä nilkka oli iltaisin kipeämpi ja kipeämpi. Ensin sisäsyrjältä, mutta kohta myös ulkosyrjältä. Olin melko varma, että nilkassani on nivelrikko kuten oikeassa ranteessani. Menin ortopedille, joka määräsi minut nilkan magneettikuvaan. Ja olkapään röntgen-kuvaan. Valitin siis samalla käynnillä sekä oikeaa nilkkaa että vasenta olkapäätä, joka oli jo pitempiaikainen ongelma. Olkapää alkoi mennä toistuvasti sijoiltaan jo 30 vuotta sitten onnettomuuden jälkeen. Se korjattiin onnistuneesti silloin, ja vielä puhdistettiin toisessa leikkauksessa lähes 10 vuotta sitten. Sittemmin sitä on alkanut särkeä.

    Ortopedi soitti tuloksista ja kertoi, että olkapääni korjaantuu tekonivelellä. Hän kuitenkin suosittelee sitä vasta, kun on leposärkyä. Minulla on sitä vain öisin, jos satun kääntymään kipeän olkapään puoleiselle kyljelle. Päätin olla tekemättä tälle asialle nyt mitään. Nilkan magneettikuvassa ei sittenkään näkynyt nivelrikkoa. Sen sijaan tibialis posterior (TP)-jänne oli poikki ja sen myötä jalkaholvi oli romahtanut. Diagnoosina oli hankinnainen lattajalka/latuskajalka. Hän neuvoi minua varaamaan ajan jalkateräspesialistille.

    Varasin ajan kahdelle erikoislääkärille. Halusin kaksi eri mielipidettä, koska ymmärsin, että kyseessä on laaja ja hankala operaatio. Mietin, josko kuitenkin selviäisin ilman leikkausta. Monilla ihmisillä on lättäjalat, joko jo lapsesta lähtien tai sitten näin aikuisena hankitut latuskajalat, mutta he eivät kärsi niistä. Minun kohdallani tilanne oli kuitenkin erilainen. En pystynyt enää kävelemään kunnolla. Olin järkyttynyt, kun ensimmäinen ortopedi sanoi, että ainoa hoitokeino on leikkaus – jalkaterän laaja leikkaus, jossa paitsi rakennetaan uusi jänne pikkuvarpaiden toisesta jänteestä, niin myös kantaluu halkaistaan ja siirretään oikeaan asentoon. Toinen erikoislääkäri oli samaa mieltä, mutta lisäsi leikkauskirjoon myös ensimmäisen tarsometatarsaalinivelen (TMT1) luudutuksen, koska jalkapöytäni niveleni ovat niin joustavat. Tämä luudutus parantaisi leikkauksen onnistumistodennäköisyyttä, Pelkkä TMT1:n luudutus olisi jo merkittävä leikkaus, mutta minun kohdallani vain osa toimenpidettä. Siksi leikkaus tulisi kestämään useita tunteja.

    Ortopedi määräsi otattamaan myös röntgenkuvat jalasta, pelkät magneettikuvat eivät riitä. Kuntoutuminen leikkauksesta kestäisi 9-12 kk. Ja vielä, leikkaus kannattaa tehdä ennen kuin nilkkaan syntyy nivelrikko. Se syntyisi vääjäämättä lattajalan takia. Jos nivelrikko ehtii syntyä, ainoa hoitokeino olisi nilkan jäykistysleikkaus. Se veisi jalkaterän sivusuuntaisen liikkeen kokonaan pois. Valitsin ortopedikseni jälkimmäisenä tapaamani naislääkärin, joka lisäsi leikkauskokonaisuuteen myös tukipisteen rakentamisen isovarpaan tyveen. Olin epävarma ensimmäisestä tapaamastani lääkäristä. Hänen mukaansa voidaan tehdä nilkan jäykistysleikkaus, jos tämä leikkaus epäonnistuisi. Olin toivonut, että ortopedi miettisi vain, miten hän saa lattajalkaleikkauksen onnistumaan.

    Molemmat erikoislääkärit toimivat yksityisissä sairaaloissa. Toinen heistä leikkaa myös julkisella puolella. Kysyin häneltä, voinko päästä julkiselle puolelle operoitavaksi. Hän sanoi, että ilman muuta, mutta jono on yli vuoden pituinen. Luotan Suomen erikoissairaanhoitoon. Yritän aina päästä sinne hoidettavaksi, mutta jonotusaika tuntui liian pitkältä. Olin jo alkanut hiukan ontua. Mietin, etten pysty odottamaan yli vuotta. Niinpä päätin investoida itseeni ja teettää leikkauksen heti kesän golfkauden jälkeen vain kolmen kuukauden odotuksen jälkeen. Syksymmällä olisi kylmenevien säiden takia pienempi riski saada haavainfektio. Niiden hoitaminen saattaa kestää todella pitkään ja hoitoon sisältyy usein haavan aukaisu. Leikkauspäiväksi sovittiin 27.8.2025. Näin jälkikäteen voin sanoa, että ei siitä golfistakaan oikein mitään tullut kipeän nilkan kanssa.

    Vielä leikkauspäätöksen jälkeenkin kyselin ystäväni ystävältä, joka on eläköitynyt ortopedi, olenko tehnyt oikean valinnan. Halusin valita Suomen parhaimman jalkateräspesialistin. Onneksi tämä vanhempi ortopedi piti valitsemaani lääkäriä toiseksi parhaana valintana. Hän asetti vain erään mieslääkärin valitsemani naislääkärin edelle. Oletin kuitenkin, että kyse oli vain nk mieslisästä. Niinpä päätökseni piti, koska vain parhaimmat naiset voivat pärjätä niin miesvaltaisella alallla kuin mitä ortopedia edelleen on. Lisäksi ihana työterveyshoitajani kehui valitsemani ortopedin maasta taivaaseen. Hän sanoi, että kaikkihan jonottavat pääsyä juuri tälle lääkärille.