Avainsana: ortopedi

  • Kuudes viikko

    Kuudes viikko

    Kuudennen viikon aluksi otettiin uudet röntgen-kuvat – viikon verran etuajassa, koska ortopedi halusi tutkia jatkuneen kipuilun syytä. Oli hiukan pelottavaa hypätä terveellä jalalla kuvaustasanteelle siten, että leikattu jalka oli ilman suojaa, paljaana. Tähän asti jalka oli koko ajan ollut kipsissä tai Walker-saappaassa. Ilman tukea hyppääminen vaati rohkeutta tällaiselta 63-vuotiaalta mummolta.

    Kuvien mukaan leikkaus oli onnistunut erinomaisesti ja luutuminen oli päässyt hyvin käyntiin. Omaan silmääni pisti ennen-jälkeen kuvien suuri muutos. Maallikkona mielipiteeni on, että kivut johtuvat muutoksesta jalkaterän asennossa. Kivut ovat olleet jalkapöydän päälle liitetyn implantin kohdalla ja sen ympäristössä aina isovarpaan juuresta jalkaholviin asti, jalkaholvi mukaan lukien.

    Ennen-jälkeen sivukuva

    Olin tietysti hyvilläni, että leikkaus oli onnistunut hyvin. Röntgen-kuvia iloisena esitelleelle ortopedille sanoin, että leikkaus siis onnistui, mutta potilas kärsii. Jäin miettimään, olisiko ortopedi voinut muokata jalkaterää vähemmän ja silti saada riittävän hyvän lopputuloksen. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi ensimmäistä tarsometatarsaaliniveltä ei aina luuduteta, kun rakennetaan uusi jalkaholvi. Tämä tehdään vain, jos jalkapöytä on liian liikkuva/löysä. Juuri tämä luudutusimplantti on aiheuttanut pahimmat kivut. Varmaankin se oli silti minun tapauksessani järkevää asentaa. Lisäksi kantapää oli asennettu uudelle paikalleen (kahtia sahauksen jälkeen) lyömällä naula sen läpi ja kiinnittämällä levy sen sivulle. Tämä levy näkyy osittain ao. kuvan alareunassa.

    Kipu jatkui koko kuudennen viikon, mutta havaitsin jo hienoista helpotusta. Sain myös selville, että Tramalin absoluuttinen maksimiannos vuorokaudessa on 400 mg, joten pyysin ortopedilta luvan tähän maksimiannokseen, jos kipu on yöllä sietämätöntä. Ja mennessäni kuuden viikon jälkitarkastukseen vaadin lisää kivunlievitystä, koska en ollut vieläkään saanut kipulääkäriä. Ortopedi määräsi Noritren-lääkkeen, 10 mg annostuksella. Tämän lääkkeen pitäisi nostaa kipukynnystä, mutta vaikutus alkaisi vasta noin viikon käytön jälkeen.

    6. vkoKipu hellittänyt hieman, mutta palaa 3-4 h kuluttua lääkkeenotostaTramal 100 mg, Burana 600 mg, Panadol 1g
    kerralla    		Lisäsin Panadolin lääkkeisiin. Uusi lääke Noritren 10 mg aloitettiin 5 vko 6 pv-kohdalla (21.10.)

    Fysioterapia alkoi heti jälkitarkastuksen jälkeen. Sain varata koko painolla jalalle. Lisäksi sain ao. ohjeet kotona tehtäväksi, kivun sallimissa rajoissa. Pystyin kotona jättämään sauvat pois muutaman metrin matkoille. Muuten tukeuduin niihin enemmän ja enemmän päivän edetessä ja kivun yltyessä.

    Kuntoutusharjoitteet/1. viikko

    Kipulääkäri ei ottanut yhteyttä ennen kuin seitsemännen viikon ensimmäisenä päivänä. Siitä kerron lisää seuraavassa artikkelissa.

  • Kolmas viikko

    Kolmas viikko

    Ompeleet poistettiin tasan kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen. Jännitin proseduuria etukäteen, koska iho oli edelleen kosketusherkkä. Ihan turhaan jännitin, hoitaja napsaisi hellävaraisesti pois kaikki 55 tikkiä. Muutama ompele oli lonkassa, josta oli lainattu luuta, ehkä uuden kantapään rakentamiseen. Nämä lonkan pehmytkudoksessa olleet ompeleet eivät häirinneet minua ollenkaan. Hädin tuskin edes huomasin niitä. 

    Sain luvan ottaa viimeisetkin haavalaput pois kolmantena päivänä ompeleiden poistosta ja luvan suihkuttaa jalkaterää, mielellään 2-3 minuuttia. Kotiin tullessa siirryin parvekkeelle nauttimaan syyskuun viimeisen päivän lämpimästä auringonpaisteesta. 

    Päivä ompeleiden poiston jälkeen jalkaterä oli aivan hirvittävän kipeä ukkovarpaan tyvestä ja jalkaterän päältä. Kipu oli polttavaa ja kiristävää. Sain ortopedilta reseptin toisenlaisista kipulääkkeistä, Tramalista. Sisareni kiikutti ne apteekista ja jäi pitämään seuraa, kun otin ensin yhden ja puolen tunnin kuluttua toisenkin kapselin. Vaikutus poikkesi Panacodista, pääni meni pyörälle ja pelkäsin, että lääke ei sovi minulle. Kipuun tämä lääke auttoi kyllä paremmin kuin Panacod. Ortopedi vakuutti, että lääke on turvallinen. Yöksi uskalsin ottaa silti vain yhden kapselin ja Burana 600 mg. Nukuin melko hyvin.

    Leikattu jalka on tummempi

    Seuraavana päivänä pyysin kuitenkin vielä uuden reseptin Panacodista, koska se ei aiheuta huimausta ja pyörrytystä. Apteekissa myytiin rinnakaisvalmiste, koska Panacod oli tukustakin loppunut. Rinnakkaisvalmisteen kapseli oli karheampi ja siksi minun oli vaikea nielaista sitä.

    Kävimme katsomassa tyttären kuuden päivän ikäistä poikaa ja ajoimme samalla reissulla käymään mökillä, joka on noin tunnin ajomatkan päässä. Jälkikäteen ajatellen näitä reissuja ei olisi kannattanut tehdä. Vaikka matkustin takapenkillä jalka suorana ja mökilläkin liikuin vain hiukan, kipu yltyi todella pahaksi. En tajunnut ottaa särkylääkkeitä mukaan. Kuvittelin, että reissut kestävät vain muutaman tunnin. Lääkkeiden ottoväli kasvoi kuitenkin 7-8 tuntiin enkä saanut kipua enää kotiin tultua hallintaan särkylääkkeillä ja kylmäpakkauksilla. Olin kuitenkin iloinen saasessani tuoda chili-pensaan kaupunkikotiin.

    Lähetin sähköpostia ortopedille myöhään tuona perjantai-iltana ja pyysin häntä järjestämään Walker-kengän kipsisaappaan sijaan (https://kir-fix.fi/kauppa/aircast-airselect-standard-walker-ortoosi/). Seuraavan yön yritin nukkua kipsisaappaalla laittamalla jääpakkauksen jalkaterän päälle, mutta ei siitä mitään tullut. Tuona yönä nilkkaani tuki pelkästään ideaaliaside, lääkärin luvalla.

    Walker osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Jalkani oli kyllä ihan yhtä kipeä kuin kipsisaappaassa, mutta sain mahdutettua kaksi kylmäpakkausta pehmeän sisäsaappaan sisään. Tällä taktiikalla, ja vaihtamalla Tramal+Burana-yhdistelmään sekä poistamalla kovan ulkosaappaan yöksi, sain nukuttua paremmin. Herätessäni yöllä vaihdoin saappaan sisään uudet jääpakkaukset, jotka olivat valmiina kylmälaukussa sängyn vieressä. Sairaalassa saamassani ohjeistuksessa ei kerrottu, pitääkö ulkosaapasta käyttää koko ajan (olisi pitänyt!). Olin niin kipeä, etten itse asiassa jäänyt pohtimaan asiaa sen enempää vaan tuin nilkkaa vain ideaalisiteellä ja pehmeällä sisäsaappaalla. Tällä tavalla, ja vahvemmilla särkylääkkeillä, sain joten kuten nukuttua. 

  • Toinen viikko

    Toinen viikko

    Toisen viikon aluksi kävin haavahoitajalla haavalappujen vaihdossa. Oli vaikea jopa katsella omaa tikkientäyteistä jalkaterää. Paras tieto toki oli, että haavat olivat kunnossa. Ja oli ihanaa saada uudet, puhtaat laput edellisten veristen haavalappujen sijaan. 

    Päivät etenivät keskenään samanlaisina. Katselin Tokion yleisurheilun MM-kisoja. Suomalaiset eivät saaneet yhtään mitalia. Eivät kyllä saaneet myöskään norjalaiset tai tanskalaiset. Sveitsi sen sijaan pärjäsi hyvin, heiltä oli edustus vähän joka lajissa. Voisivatkohan sveitsiläiset neuvoa meitä, miten pärjätä? Tai ruotsalaiset, jotka saivat kaksi kultaa ja yhden pronssin?

    Hoidin hiukan työasioita, mutta kieltäydyin kaikista etäkokouksista. Olin edelleen uupunut. Noin puolessa välissä toista viikkoa kipsisaapas alkoi tuntua ikävältä. Turvotus oli vähentynyt ja näin saappaasta tuli väljempi. Kärsin erittäin ikävästä ihon kosketusherkkyydestä. Varsinkin kantapää sekä jalan sisä- ja ulkosyrjä tuntuivat todella inhottavilta kipsikenkää vasten. Yritin pitää kenkää niin, etteivät nuo alueet koskettaisi kengän sisäosaa – melko mahdoton tehtävä. Yhtenä iltana keksin kääriä ideaalisiteen nilkan ja jalkaterän ympärille. Se teki saappaasta tiukemman. Vaikka jalkaa sen takia särki enemmän, ihokosketuksesta aiheutuvaa kipua oli vähemmän. Sain joten kuten nukuttua. Maksimiannos särkylääkkeitä katkaisi pahimman terän kivuilta. Aloin olla kyllä itkuisempi ja uupuneempi.

    Sähköpostittelin ortopedin kanssa. Hän kertoi, että usein tässä vaiheessa kipulääkitystä voidaan jo vähentää. Haavahoitaja oli sanonut samaa jo viikko leikkauksesta. Yritin hiukan vähentää, mutta ei siitä mitään tullut. 

    Ortopedi ehdotti vaihtoa Walker-saappaaseen. Siinä on pehmeä sisäsaapas ja kovakuorinen ulkosaapas. Tämä tuki oli minulle tuttu seitsemän vuoden takaa, kun olin murtanut vasemman jalkaterän pikkuvarpaan luun. Jäin miettimään, milloin hankkisin Walkerin. 

    Mieheni ja minun maailmani mullisti ensimmäisen lapsenlapsemme syntymä 10. päivänä leikkauksestani. Kinkkasin herkistyneenä tapaamaan pientä perhettä sairaalaan heti seuraavana päivänä. Voi tätä iloa ja onnea!

  • Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ihanat ystäväni lähettivät kukkia heti kotiutumispäivänäni. Ja monet muut lähettivät tsemppiviestejä. Ajattelin mennä istuskelemaan pienelle parvekkeellemme, koska oli poikkeuksellisen lämmintä ja aurinkoista ollakseen syyskuun puoliväli. Vetäydyin kuitenkin samantien sänkyyn puhelimen, tabletin, kirjojen, aikauslehtien ja suoratoistokanavien kanssa.

    Otin kipulääkkeitä ensimmäisinä aamuöinäkin, mutta sitten en enää kokenut tarvitsevani niitä. Muutoin söin kyllä sekä Buranaa että Panacodia aamuisin, iltapäivisin ja ennen nukkumaanmenoa. Panacodia sain syödä vasta, kun Targinicin käyttö loppui neljäntenä kotiutumispäivänä. 

    Päivisin torkuin sängyssä. Heikompien/lyhyempien yöunien  jälkeen olin ärtynyt ja itkuinen. Mieheni kuitenkin kesti hyvin ja jos hän joutui työnsä takia olemaan poissa kotoa/etätöistä, hän valmisti ruuan jääkaappiin. Söin valtavia määriä suklaata ja karkkia. Ajattelin, että ihan sama, kunhan jotenkin selviän tästä ajasta. Käytin terveessä jalassa sisäsandaalia, jossa oli pronaatiotuki. Rupesin miettimään, että minun kannattaa tehdä kaikki, mitä voin, ettei toisenkin jalan TP-jänne napsahda poikki. Vähensin herkkujen syömistä ja tilasin kotikeittiöstä enemmän salaattia.

    Löysin mielenkiintoisen blogin brittiläisen lääkärin jalkateräleikkauksesta https://flatfootsurgery.blog/ Päätin siltä istumalta (makaamalta) alkaa itsekin kirjoittaa blogia omasta kokemuksestani. Oli jotenkin helpompaa kestää kipua (jota oli särkylääkkeistä huolimatta), kun oli jotakin muuta ajateltavaa ja tehtävää. Ja toivoin myös, että jollekulle toiselle (suomea osaavalle) olisi hyödyllistä lukea kokemuksestani. Pohtiessani omaa leikkaustani olisin mielelläni lukenut jonkun muun toipumisesta. Keskustelupalstoilla kyllä käsitellään tätä aihetta, mutta koko leikkaus- ja toipumisprosessin käsittäminen on vaikeaa yksittäisten kommenttien perusteella.

    Ensimmäisellä viikolla tulin taas tutuksi ummetuksen kanssa. Panacod aiheuttaa sitä. Olin sairaalasta lähtien käyttänyt Pegorionia ja lisäsin aamurutiineihin yön yli lionneiden kuivattujen luumujen nauttimisen. Söin myös lakuja, ja kasviksia ja hedelmiä. Ja joka aamu kaurapuuroa. Ja joka ilta toisen annoksen Pegorionia. Meni useampi päivä, ennen kuin vatsa alkoi toimia. Jos ei yleensä ummetuksesta kärsi, niin on vaikeaa kuvitella, miten ahdistavaa se on.

  • Sairaalassa leikkauksen jälkeen

    Sairaalassa leikkauksen jälkeen

    Näin juuri mielenkiintoista unta, kun kuulin hoitajan äänen heräämössä. Oli ihanan lämmin olo enkä ollut yhtään pahoinvoiva. Leikkaus oli kestänyt noin viisi tuntia. Ortopedi kävi tervehtimässä ja kertoi, että leikkaus meni suunnitellusti ja että jalkaterässäni oli kuusi leikkaushaavaa ja noin 50 tikkiä. Minut oli anestesian lisäksi myös spinaalipuudutettu leikkausta varten. Noin puoli tuntia heräämisestä kykenin jo katsomaan Susijengin koripallo-ottelua tabletiltani. Olin iloinen paitsi siitä, että leikkaus oli ohitse, niin myös Suomen historiallisesta voitosta Georgiasta. Viestittelin tietysti lähipiirille ja puhuin mieheni kanssa. Leikkaussalihoitajana toimi nuori nainen, joka oli tullut Keniasta Suomeen 13 vuotta sitten. Hän puhui erinomaista suomea. 

    Kantapään osteotomia (ruuvi kantapään läpi ja levy kantapään oikeassa reunassa.

    Suurin yllätys kahden päivän osastolla oloaikana oli joutuminen täysin sänkypotilaaksi. Sain oman huoneen omalla kylpyhuoneella, jota en päässyt ollenkaan käyttämään. Jalkaa oli pidettävä koholla 24 tuntia vuorokaudessa. Alusastian käyttö tuli tutuksi. Ei sitä osaa arvostaa itsenäisiä WC-käyntejäkään ennen kuin ne menettää. 

    Ensimmäisen (isovarpaan jatke) tarsometatarsaalinivelen (TMT 1) luudutus

    Kivut olivat hyvin hallinnassa koko ajan. Ennen leikkausta tehty blokkipuudutus lakkasi kokonaan toimimasta vasta kotiutumispäivänä. Sain myös muita kipulääkkeitä: pitkävaikutteista opioidia (Targinic 5/10) tulehduskipulääkettä (Burana 600 mg), Panadol 1g sekä pyytäessäni nopeavaikutteista opioidia (Oxynorm) suoraan suoneen. Näillä pärjäsin hyvin. Ensimmäisenä yönä en heti pyytänyt lyhytvaikutteista opioidia, mutta yöhoitaja tarjosi sitä n klo 2, kun en saanut nukuttua. Oh boy, miten hyvin nukuinkaan sen jälkeen.

    Aamuruoka ja -lääkkeet tuotiin jo n klo 6.30. Minusta olisi ollut kiva nukkua pidempään, mutta vuoronvaihtoon kuulemma kuului se, että yöhoitaja tuo aamiaisen. Niin hyvin kuin minua sairaalassa hoidettiinkin, olisin toivonut, että potilaan nukkuminen olisi priorisoitu ja henkilökunnan vuoronvaihto olisi suunniteltu palvelemaan tervehtymistä. 

    Ruoka-ajat seurasivat normaalia sairaalakäytäntöä. Läheinen kahvila tuotti ne ja sain valita muutamasta pasta-, patonki- ja salaattivaihtoehdosta. Jälkkäriksi joka kerta suklaakonvehteja. 

    Kotiutumispäivän aamuna oksensin ensimmäisen ja ainoan kerran. Se johtui varmaan lääkkeistä ja lyhyistä yöunista. Puolenpäivän aikaan kipsini vaihdettiin. Ortopedi oli mukana asettamassa jalan oikeaan asentoon. Hän sanoi, että blokkipuudutus toimii vieläkin, muuten en antaisi hänen koskea jalkaani. Hoitaja oli sanonut minulle, että puudutuksen kestoaika on yksilöllinen. Se kestää 24-36 tuntia. Minulla kesti yli 48 tuntia. Leikkaussalissa rakennettu kipsi oli laitettu niin, että nilkka oli kääntyneenä hiukan sisäänpäin. Uskon, että sillä haluttiin varmistaa, ettei uusi jänne katkea. Huomasin nilkan oudon asennon ensimmäisenä yönä ja kysyin hoitajalta, oliko kipsi vahingossa väärässä asennossa. Hän kuitenkin vakuutti sen olevan juuri niin kuin pitää. 

    Kipsinvaihdon jälkeen fysioterapeutti opetti minut kävelemään kyynärsauvoilla, vaikka se oli minulle jo vanhastaan tuttua. Pystyyn nouseminen ei kyllä onnistunut ensimmäisellä kerralla huimauksen takia. Huilailin puolisen tuntia. Ja söin hiukan kanakeittoa. Pelkäämäni toinen kävely-yritys onnistui. Pääsin vihdoinkin omatoimisesti parin metrin päässä olevaan WC:hen. Iltapäivän lopuksi hoitaja työnsi minut pyörätuolilla hissiin ja ulos, jossa kapusin mieheni autoon. En päässyt helposti takapenkille. Niinpä istuin etupenkillä noin vartin kestäneen matkan. Tunsin, kuinka veri pakkautui jalkaan, mutta ei se siltikään ollut kovin kivulias. Kotona rakensimme ison tyynykasan parisänkyymme ja ai, miten iloinen olinkaan päästessäni lepuuttamaan jalkaa omaan sänkyyn. 

  • Leikkaukseen valmistautuminen

    Leikkaukseen valmistautuminen

    Suunniteltua leikkauspäivää jouduttiin siirtämään kahdella viikolla, koska sairastuin flunssaan. Olin odottanut leikkausta koko kesän. Flunssa kuitenkin estää operaation, koska kyse ei sentään ole hätäleikkauksesta. Ihmettelin, miten paljon leikkauksen siirto meni tunteisiin. Melkein itkin, kun kerroin sairastumisestani leikkaussalihoitajalle. No, onneksi jouduin odottamaan vain kaksi lisäviikkoa.

    Matkaani kohti leikkausta oli tullut toinenkin mutka. Aiemmin elokuussa vasen polveni kipeytyi, kun nousin matalalta jakkaralta polvi sisäänpäin kääntyneenä. Kipu hävisi parin päivän lepäilyn ja tulehduskipulääkkeiden avulla. Epäonnekseni satutin polven uudestaan samalla tavalla ollessani treenaamassa kuntosalilla PT:n kanssa. Olin treenannut koko kesän ollakseni leikkausta varten mahdollisimman hyvässä kunnossa. Jouduin kuitenkin lopettamaan treenaamisen polvikivun takia. Olin huolissani, miten selviän leikkauksen jälkeen, kun ainoa turvani on toimiva vasen jalka – jonka polvi oli nyt kipeä eikä kipu poistunutkaan enää niin kuin aiemmin elokuussa. Vasemmasta polvestakin otettiin magneettikuva, joka paljasti PF- (patellofemoraalinen) nivelen 4. asteen nivelrikon sekä 2-3. asteen nivelrikon polven sisäsyrjällä eli juuri siellä, missä kipu oli. Sain polveen kortisonipiikin, ja onnentoivotukset tulevaan leikkaukseen ja toipumiseen.

    Flunssa ei mennyt itsestään ohitse. Päätin käydä lääkärissä, kun uuteen leikkausajankohtaan oli aikaa viisi päivää. Ihana työterveyslääkäri ymmärsi tilanteeni ja kirjoitti antibioottikuurin pitkittyneeseen yskään, vaikka keuhkoista ei kuulunut mitään huolestuttavaa. Hän sanoi, että nyt on tehtävä kaikki ja vähennettävä stressiä, jotta pääsisin leikkaukseen. Yskä alkoikin helpottaa jo toisena antibioottikuuripäivänä.

    Leikkauksen siirtyminen eteenpäin muutti käytöstäni. Pysyttelin poissa ihmisten ilmoilta. Peruin kaikki peruttavissa olevat tapaamiset. Leikkauspäivän aamuna olin enää vain hiukan yskäinen. Olin hiukan hermostunut ja melkein unohdin kyynärsauvani mieheni autoon hänen jättäessään minut sairaalan eteen – sauvat, joita olin vaalinut koko kesän. Ja jotka olivat olleet minulla jo pitkään. Edellisen kerran tarvitsin niitä 12 vuotta sitten, kun minulta leikattiin sääriluun murtuma lasketteluonnettomuuden jälkeen HUS Töölössä. Eli kokemusta on. Sisareni kutsuu minua onnettomuusherkäksi, mutta oikeasti hän haluaisi käyttää termiä kömpelö.

    Leikkauksen toimenpiteet

    Odottelin leikkauksen esivalmisteluun pääsyä n 45 minuuttia. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Vaihdoin vaatteet, ortopedi tuli tervehtimään ja piiirsi kuusi leikkaushaavan kohtaa jalkaterääni. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan anestesialääkäriä, joka tuli tekemään blokkipuudutuksen. Sain rauhoittavaa lääkettä ennen tätä toimenpidettä. Lopuksi kinkkasin tuomillani kyynärsauvoilla leikkaussaliin. Tutkin silmilläni salin ilmanjakotapaa (laminaarikatto), kun nukutusaine alkoi vaikuttaa. En ehtinyt vaihtaa sanaakaan anestesiahoitajan kanssa ilmanlaadun tärkeydestä leikkausinfektioiden ehkäisemisessä. Tuskin olisin osannut tokkuraisena sanoa aiheesta mitään järkevää kuitenkaan.