Avainsana: lattajalka

  • Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ensimmäiset viisi päivää kotona

    Ihanat ystäväni lähettivät kukkia heti kotiutumispäivänäni. Ja monet muut lähettivät tsemppiviestejä. Ajattelin mennä istuskelemaan pienelle parvekkeellemme, koska oli poikkeuksellisen lämmintä ja aurinkoista ollakseen syyskuun puoliväli. Vetäydyin kuitenkin samantien sänkyyn puhelimen, tabletin, kirjojen, aikauslehtien ja suoratoistokanavien kanssa.

    Otin kipulääkkeitä ensimmäisinä aamuöinäkin, mutta sitten en enää kokenut tarvitsevani niitä. Muutoin söin kyllä sekä Buranaa että Panacodia aamuisin, iltapäivisin ja ennen nukkumaanmenoa. Panacodia sain syödä vasta, kun Targinicin käyttö loppui neljäntenä kotiutumispäivänä. 

    Päivisin torkuin sängyssä. Heikompien/lyhyempien yöunien  jälkeen olin ärtynyt ja itkuinen. Mieheni kuitenkin kesti hyvin ja jos hän joutui työnsä takia olemaan poissa kotoa/etätöistä, hän valmisti ruuan jääkaappiin. Söin valtavia määriä suklaata ja karkkia. Ajattelin, että ihan sama, kunhan jotenkin selviän tästä ajasta. Käytin terveessä jalassa sisäsandaalia, jossa oli pronaatiotuki. Rupesin miettimään, että minun kannattaa tehdä kaikki, mitä voin, ettei toisenkin jalan TP-jänne napsahda poikki. Vähensin herkkujen syömistä ja tilasin kotikeittiöstä enemmän salaattia.

    Löysin mielenkiintoisen blogin brittiläisen lääkärin jalkateräleikkauksesta https://flatfootsurgery.blog/ Päätin siltä istumalta (makaamalta) alkaa itsekin kirjoittaa blogia omasta kokemuksestani. Oli jotenkin helpompaa kestää kipua (jota oli särkylääkkeistä huolimatta), kun oli jotakin muuta ajateltavaa ja tehtävää. Ja toivoin myös, että jollekulle toiselle (suomea osaavalle) olisi hyödyllistä lukea kokemuksestani. Pohtiessani omaa leikkaustani olisin mielelläni lukenut jonkun muun toipumisesta. Keskustelupalstoilla kyllä käsitellään tätä aihetta, mutta koko leikkaus- ja toipumisprosessin käsittäminen on vaikeaa yksittäisten kommenttien perusteella.

    Ensimmäisellä viikolla tulin taas tutuksi ummetuksen kanssa. Panacod aiheuttaa sitä. Olin sairaalasta lähtien käyttänyt Pegorionia ja lisäsin aamurutiineihin yön yli lionneiden kuivattujen luumujen nauttimisen. Söin myös lakuja, ja kasviksia ja hedelmiä. Ja joka aamu kaurapuuroa. Ja joka ilta toisen annoksen Pegorionia. Meni useampi päivä, ennen kuin vatsa alkoi toimia. Jos ei yleensä ummetuksesta kärsi, niin on vaikeaa kuvitella, miten ahdistavaa se on.

  • Sairaalassa leikkauksen jälkeen

    Sairaalassa leikkauksen jälkeen

    Näin juuri mielenkiintoista unta, kun kuulin hoitajan äänen heräämössä. Oli ihanan lämmin olo enkä ollut yhtään pahoinvoiva. Leikkaus oli kestänyt noin viisi tuntia. Ortopedi kävi tervehtimässä ja kertoi, että leikkaus meni suunnitellusti ja että jalkaterässäni oli kuusi leikkaushaavaa ja noin 50 tikkiä. Minut oli anestesian lisäksi myös spinaalipuudutettu leikkausta varten. Noin puoli tuntia heräämisestä kykenin jo katsomaan Susijengin koripallo-ottelua tabletiltani. Olin iloinen paitsi siitä, että leikkaus oli ohitse, niin myös Suomen historiallisesta voitosta Georgiasta. Viestittelin tietysti lähipiirille ja puhuin mieheni kanssa. Leikkaussalihoitajana toimi nuori nainen, joka oli tullut Keniasta Suomeen 13 vuotta sitten. Hän puhui erinomaista suomea. 

    Kantapään osteotomia (ruuvi kantapään läpi ja levy kantapään oikeassa reunassa.

    Suurin yllätys kahden päivän osastolla oloaikana oli joutuminen täysin sänkypotilaaksi. Sain oman huoneen omalla kylpyhuoneella, jota en päässyt ollenkaan käyttämään. Jalkaa oli pidettävä koholla 24 tuntia vuorokaudessa. Alusastian käyttö tuli tutuksi. Ei sitä osaa arvostaa itsenäisiä WC-käyntejäkään ennen kuin ne menettää. 

    Ensimmäisen (isovarpaan jatke) tarsometatarsaalinivelen (TMT 1) luudutus

    Kivut olivat hyvin hallinnassa koko ajan. Ennen leikkausta tehty blokkipuudutus lakkasi kokonaan toimimasta vasta kotiutumispäivänä. Sain myös muita kipulääkkeitä: pitkävaikutteista opioidia (Targinic 5/10) tulehduskipulääkettä (Burana 600 mg), Panadol 1g sekä pyytäessäni nopeavaikutteista opioidia (Oxynorm) suoraan suoneen. Näillä pärjäsin hyvin. Ensimmäisenä yönä en heti pyytänyt lyhytvaikutteista opioidia, mutta yöhoitaja tarjosi sitä n klo 2, kun en saanut nukuttua. Oh boy, miten hyvin nukuinkaan sen jälkeen.

    Aamuruoka ja -lääkkeet tuotiin jo n klo 6.30. Minusta olisi ollut kiva nukkua pidempään, mutta vuoronvaihtoon kuulemma kuului se, että yöhoitaja tuo aamiaisen. Niin hyvin kuin minua sairaalassa hoidettiinkin, olisin toivonut, että potilaan nukkuminen olisi priorisoitu ja henkilökunnan vuoronvaihto olisi suunniteltu palvelemaan tervehtymistä. 

    Ruoka-ajat seurasivat normaalia sairaalakäytäntöä. Läheinen kahvila tuotti ne ja sain valita muutamasta pasta-, patonki- ja salaattivaihtoehdosta. Jälkkäriksi joka kerta suklaakonvehteja. 

    Kotiutumispäivän aamuna oksensin ensimmäisen ja ainoan kerran. Se johtui varmaan lääkkeistä ja lyhyistä yöunista. Puolenpäivän aikaan kipsini vaihdettiin. Ortopedi oli mukana asettamassa jalan oikeaan asentoon. Hän sanoi, että blokkipuudutus toimii vieläkin, muuten en antaisi hänen koskea jalkaani. Hoitaja oli sanonut minulle, että puudutuksen kestoaika on yksilöllinen. Se kestää 24-36 tuntia. Minulla kesti yli 48 tuntia. Leikkaussalissa rakennettu kipsi oli laitettu niin, että nilkka oli kääntyneenä hiukan sisäänpäin. Uskon, että sillä haluttiin varmistaa, ettei uusi jänne katkea. Huomasin nilkan oudon asennon ensimmäisenä yönä ja kysyin hoitajalta, oliko kipsi vahingossa väärässä asennossa. Hän kuitenkin vakuutti sen olevan juuri niin kuin pitää. 

    Kipsinvaihdon jälkeen fysioterapeutti opetti minut kävelemään kyynärsauvoilla, vaikka se oli minulle jo vanhastaan tuttua. Pystyyn nouseminen ei kyllä onnistunut ensimmäisellä kerralla huimauksen takia. Huilailin puolisen tuntia. Ja söin hiukan kanakeittoa. Pelkäämäni toinen kävely-yritys onnistui. Pääsin vihdoinkin omatoimisesti parin metrin päässä olevaan WC:hen. Iltapäivän lopuksi hoitaja työnsi minut pyörätuolilla hissiin ja ulos, jossa kapusin mieheni autoon. En päässyt helposti takapenkille. Niinpä istuin etupenkillä noin vartin kestäneen matkan. Tunsin, kuinka veri pakkautui jalkaan, mutta ei se siltikään ollut kovin kivulias. Kotona rakensimme ison tyynykasan parisänkyymme ja ai, miten iloinen olinkaan päästessäni lepuuttamaan jalkaa omaan sänkyyn. 

  • Leikkaukseen valmistautuminen

    Leikkaukseen valmistautuminen

    Suunniteltua leikkauspäivää jouduttiin siirtämään kahdella viikolla, koska sairastuin flunssaan. Olin odottanut leikkausta koko kesän. Flunssa kuitenkin estää operaation, koska kyse ei sentään ole hätäleikkauksesta. Ihmettelin, miten paljon leikkauksen siirto meni tunteisiin. Melkein itkin, kun kerroin sairastumisestani leikkaussalihoitajalle. No, onneksi jouduin odottamaan vain kaksi lisäviikkoa.

    Matkaani kohti leikkausta oli tullut toinenkin mutka. Aiemmin elokuussa vasen polveni kipeytyi, kun nousin matalalta jakkaralta polvi sisäänpäin kääntyneenä. Kipu hävisi parin päivän lepäilyn ja tulehduskipulääkkeiden avulla. Epäonnekseni satutin polven uudestaan samalla tavalla ollessani treenaamassa kuntosalilla PT:n kanssa. Olin treenannut koko kesän ollakseni leikkausta varten mahdollisimman hyvässä kunnossa. Jouduin kuitenkin lopettamaan treenaamisen polvikivun takia. Olin huolissani, miten selviän leikkauksen jälkeen, kun ainoa turvani on toimiva vasen jalka – jonka polvi oli nyt kipeä eikä kipu poistunutkaan enää niin kuin aiemmin elokuussa. Vasemmasta polvestakin otettiin magneettikuva, joka paljasti PF- (patellofemoraalinen) nivelen 4. asteen nivelrikon sekä 2-3. asteen nivelrikon polven sisäsyrjällä eli juuri siellä, missä kipu oli. Sain polveen kortisonipiikin, ja onnentoivotukset tulevaan leikkaukseen ja toipumiseen.

    Flunssa ei mennyt itsestään ohitse. Päätin käydä lääkärissä, kun uuteen leikkausajankohtaan oli aikaa viisi päivää. Ihana työterveyslääkäri ymmärsi tilanteeni ja kirjoitti antibioottikuurin pitkittyneeseen yskään, vaikka keuhkoista ei kuulunut mitään huolestuttavaa. Hän sanoi, että nyt on tehtävä kaikki ja vähennettävä stressiä, jotta pääsisin leikkaukseen. Yskä alkoikin helpottaa jo toisena antibioottikuuripäivänä.

    Leikkauksen siirtyminen eteenpäin muutti käytöstäni. Pysyttelin poissa ihmisten ilmoilta. Peruin kaikki peruttavissa olevat tapaamiset. Leikkauspäivän aamuna olin enää vain hiukan yskäinen. Olin hiukan hermostunut ja melkein unohdin kyynärsauvani mieheni autoon hänen jättäessään minut sairaalan eteen – sauvat, joita olin vaalinut koko kesän. Ja jotka olivat olleet minulla jo pitkään. Edellisen kerran tarvitsin niitä 12 vuotta sitten, kun minulta leikattiin sääriluun murtuma lasketteluonnettomuuden jälkeen HUS Töölössä. Eli kokemusta on. Sisareni kutsuu minua onnettomuusherkäksi, mutta oikeasti hän haluaisi käyttää termiä kömpelö.

    Leikkauksen toimenpiteet

    Odottelin leikkauksen esivalmisteluun pääsyä n 45 minuuttia. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti. Vaihdoin vaatteet, ortopedi tuli tervehtimään ja piiirsi kuusi leikkaushaavan kohtaa jalkaterääni. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan anestesialääkäriä, joka tuli tekemään blokkipuudutuksen. Sain rauhoittavaa lääkettä ennen tätä toimenpidettä. Lopuksi kinkkasin tuomillani kyynärsauvoilla leikkaussaliin. Tutkin silmilläni salin ilmanjakotapaa (laminaarikatto), kun nukutusaine alkoi vaikuttaa. En ehtinyt vaihtaa sanaakaan anestesiahoitajan kanssa ilmanlaadun tärkeydestä leikkausinfektioiden ehkäisemisessä. Tuskin olisin osannut tokkuraisena sanoa aiheesta mitään järkevää kuitenkaan.

  • Leikkauspäätöksen synty

    Leikkauspäätöksen synty

    Miten päädyin leikkauspöydälle 10.9.2025 lattajalan/latuskajalan takia? Prosessi oli melko pitkä. Ensimmäisen kerran huomasin ongelman oikeassa nilkassani viime marraskuussa työmatkalla Afrikassa. Astuminen sattui. Minulle tehdyt tukipohjalliset eivät olleet koko ajan käytössä – en esimerkiksi pystynyt käyttämään niitä sandaaleissa. Ehkä se vaikutti oikean jalan kipeytymiseen. Paikalliselta lääkäriltä saamani tukiside auttoi.

    Vasta toukokuussa, puoli vuotta Afrikkaan suuntautuneen työmatkan jälkeen, huomasin, etten pääse nousemaan oikean jalan varpaille. Pistin sen kuitenkin vain huonon lihaskunnon piikkiin. Olin jo pitkään ollut aikeissa palata kuntosalille ja hankkia taas henkilökohtaisen valmentajan. Toukokuun edetessä nilkka oli iltaisin kipeämpi ja kipeämpi. Ensin sisäsyrjältä, mutta kohta myös ulkosyrjältä. Olin melko varma, että nilkassani on nivelrikko kuten oikeassa ranteessani. Menin ortopedille, joka määräsi minut nilkan magneettikuvaan. Ja olkapään röntgen-kuvaan. Valitin siis samalla käynnillä sekä oikeaa nilkkaa että vasenta olkapäätä, joka oli jo pitempiaikainen ongelma. Olkapää alkoi mennä toistuvasti sijoiltaan jo 30 vuotta sitten onnettomuuden jälkeen. Se korjattiin onnistuneesti silloin, ja vielä puhdistettiin toisessa leikkauksessa lähes 10 vuotta sitten. Sittemmin sitä on alkanut särkeä.

    Ortopedi soitti tuloksista ja kertoi, että olkapääni korjaantuu tekonivelellä. Hän kuitenkin suosittelee sitä vasta, kun on leposärkyä. Minulla on sitä vain öisin, jos satun kääntymään kipeän olkapään puoleiselle kyljelle. Päätin olla tekemättä tälle asialle nyt mitään. Nilkan magneettikuvassa ei sittenkään näkynyt nivelrikkoa. Sen sijaan tibialis posterior (TP)-jänne oli poikki ja sen myötä jalkaholvi oli romahtanut. Diagnoosina oli hankinnainen lattajalka/latuskajalka. Hän neuvoi minua varaamaan ajan jalkateräspesialistille.

    Varasin ajan kahdelle erikoislääkärille. Halusin kaksi eri mielipidettä, koska ymmärsin, että kyseessä on laaja ja hankala operaatio. Mietin, josko kuitenkin selviäisin ilman leikkausta. Monilla ihmisillä on lättäjalat, joko jo lapsesta lähtien tai sitten näin aikuisena hankitut latuskajalat, mutta he eivät kärsi niistä. Minun kohdallani tilanne oli kuitenkin erilainen. En pystynyt enää kävelemään kunnolla. Olin järkyttynyt, kun ensimmäinen ortopedi sanoi, että ainoa hoitokeino on leikkaus – jalkaterän laaja leikkaus, jossa paitsi rakennetaan uusi jänne pikkuvarpaiden toisesta jänteestä, niin myös kantaluu halkaistaan ja siirretään oikeaan asentoon. Toinen erikoislääkäri oli samaa mieltä, mutta lisäsi leikkauskirjoon myös ensimmäisen tarsometatarsaalinivelen (TMT1) luudutuksen, koska jalkapöytäni niveleni ovat niin joustavat. Tämä luudutus parantaisi leikkauksen onnistumistodennäköisyyttä, Pelkkä TMT1:n luudutus olisi jo merkittävä leikkaus, mutta minun kohdallani vain osa toimenpidettä. Siksi leikkaus tulisi kestämään useita tunteja.

    Ortopedi määräsi otattamaan myös röntgenkuvat jalasta, pelkät magneettikuvat eivät riitä. Kuntoutuminen leikkauksesta kestäisi 9-12 kk. Ja vielä, leikkaus kannattaa tehdä ennen kuin nilkkaan syntyy nivelrikko. Se syntyisi vääjäämättä lattajalan takia. Jos nivelrikko ehtii syntyä, ainoa hoitokeino olisi nilkan jäykistysleikkaus. Se veisi jalkaterän sivusuuntaisen liikkeen kokonaan pois. Valitsin ortopedikseni jälkimmäisenä tapaamani naislääkärin, joka lisäsi leikkauskokonaisuuteen myös tukipisteen rakentamisen isovarpaan tyveen. Olin epävarma ensimmäisestä tapaamastani lääkäristä. Hänen mukaansa voidaan tehdä nilkan jäykistysleikkaus, jos tämä leikkaus epäonnistuisi. Olin toivonut, että ortopedi miettisi vain, miten hän saa lattajalkaleikkauksen onnistumaan.

    Molemmat erikoislääkärit toimivat yksityisissä sairaaloissa. Toinen heistä leikkaa myös julkisella puolella. Kysyin häneltä, voinko päästä julkiselle puolelle operoitavaksi. Hän sanoi, että ilman muuta, mutta jono on yli vuoden pituinen. Luotan Suomen erikoissairaanhoitoon. Yritän aina päästä sinne hoidettavaksi, mutta jonotusaika tuntui liian pitkältä. Olin jo alkanut hiukan ontua. Mietin, etten pysty odottamaan yli vuotta. Niinpä päätin investoida itseeni ja teettää leikkauksen heti kesän golfkauden jälkeen vain kolmen kuukauden odotuksen jälkeen. Syksymmällä olisi kylmenevien säiden takia pienempi riski saada haavainfektio. Niiden hoitaminen saattaa kestää todella pitkään ja hoitoon sisältyy usein haavan aukaisu. Leikkauspäiväksi sovittiin 27.8.2025. Näin jälkikäteen voin sanoa, että ei siitä golfistakaan oikein mitään tullut kipeän nilkan kanssa.

    Vielä leikkauspäätöksen jälkeenkin kyselin ystäväni ystävältä, joka on eläköitynyt ortopedi, olenko tehnyt oikean valinnan. Halusin valita Suomen parhaimman jalkateräspesialistin. Onneksi tämä vanhempi ortopedi piti valitsemaani lääkäriä toiseksi parhaana valintana. Hän asetti vain erään mieslääkärin valitsemani naislääkärin edelle. Oletin kuitenkin, että kyse oli vain nk mieslisästä. Niinpä päätökseni piti, koska vain parhaimmat naiset voivat pärjätä niin miesvaltaisella alallla kuin mitä ortopedia edelleen on. Lisäksi ihana työterveyshoitajani kehui valitsemani ortopedin maasta taivaaseen. Hän sanoi, että kaikkihan jonottavat pääsyä juuri tälle lääkärille.