Avainsana: kipu

  • 4. kuukausi

    4. kuukausi

    Vihdoin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka 4. kuukauden alkupuolella tulikin takapakkia. Pidin lääkinnällistä tukisukkaa kipulääkärin ohjeen mukaisesti siten, että vedin sukat jalkaan heti aamulla ennen kuin nousin sängystä. Näin turvotus laski, mutta samalla kipu muutti muotoaan. Sen lisäksi, että tunsin sekä jalkapöytään että nilkan ulkosyrjään asennetut implantit, nilkan ulkosyrjä kipeytyi niin pahasti, etten kyennyt enää tekemään fysioterapeutin määräämiä harjoitteita. Olin edistynyt täysin aikataulussa, mutta nyt jouduin pysähtymään. Tapasin ortopedin ja fysioterapeutin yhdessä viitisen päivää turvotuksen laskemisen jälkeen. Ortopedi sanoi, etten voi tuntea implantteja, ne ovat niin ohuita. Hän sen sijaan oletti, että nilkan ulkosyrjän kipu johtuu peroneus longus-jänteestä, joka on vihdoin joutunut töihin. Se on ollut kuin käyttämätön kuminauha jalkaholvin ollessa romahtaneena. Minun tapauksessani ainakin vuoden. Tämän minäkin ymmärsin. Kuka sitä nyt viittisi ärsyyntymättä ruveta hommiin, jos on saanut jo vuoden verran huilia.

    Miten ärtynyttä peroneus longus-jännettä sitten hoidetaan? Ekaksi viikoksi piti lopettaa kaikki jumppaharjoitukset ja kävelläkin sai vain vähän. Lisäksi fysioterapeutti kehotti hankkimaan lenkkarit, joissa on korotettu kanta (8-10 mm korkeammalla kuin kengän etuosa) sekä pyöristetty pohja etuosassa. Tällainen kenkä helpottaa jalan rullaavaa liikettä ja vähentää ärtyneen jänteen kuormitusta. Hankin Hokat. Triplan Intersportin Oskari-myyjä mittasi jalkaterieni pituudet (leikattu 26 cm, leikkaamaton 26,6 cm), ja kenkien koko valittiin pitemmän jalan mukaan (43,5). Kyllä on jalka kasvanut sitten nuoruusvuosien. Olen aloittanut, ennen raskauksia ja synnytyksiä, koosta 39. 

    Jännekipu ei hellittänyt. Seuraavaksi fysioterapeutti hieroi jännettä ja teippasi jalan jänteen mukaisesti kinesioteipillä. Tämä auttoi, joten sama hoito tehtiin toistamiseen joulunalusviikolla. Löysin kotoa kinesioteippiä ja päätin teipata jalkaterän itse joululomalla, jos kipu vielä jatkuisi. Fyssari antoi lisäksi kaksi harjoitetta: 1) molemmilla jaloilla päkiöillä seisominen 15-30 s x3 siten, että kantapäiden välissä on tennispallo, ja 2) yhdellä jalalla seisominen. Näitä harjoitteita saan tehdä vain joka toinen päivä. Turvotuksen laskemisesta on nyt kolmisen viikkoa. Kipu on vähentynyt huomattavasti. Yöksi sidon vielä ideaalisiteen nilkan ympärille, koska kantapää tuntuu vielä jonkin verran ontolta.

    Kipulääkitystäkin olen pystynyt vähentämään. 4. kuukauden toisella viikolla jätin vahvat opiaatit kokonaan pois, en tarvitse niitä enää. En ensin ymmärtänyt, miten niihin voi jäädä koukkuun. Sitten kuulin, että osalle ihmisitä opiaatit vaikuttavat niin, että he ovat kuin pumpulissa tai pilvessä. Ok, jos noin kävisi, niin ymmärrän, että koukkuunkin voisi jäädä. Minulla opiaatit vain vähensivät kovaa kipua. Olen ikuisesti kiitollinen kipulääkärilleni, joka uskalsi määrätä minulle vahvat opiaatit. Niiden avulla pääsin eteenpäin ja nyt olen jo vähentämässä pikkuhiljaa myös Pregabalin-lääkettä, joka vaimentaa kipuratoja. Lopuksi vähennän Noritren-lääkkeen nollaan. En ole edes enää tarvinnut Buranaa säännöllisesti, otan sitä vain tarvittaessa. Koko jalkaterän polte on väistynyt.

    Tilanteeni on siis huomattavasti parempi. Ja kuitenkin, minulla on jotenkin tyhjä olo. Voisiko olla niin, että vasta nyt minulla on mahdollisuus, voimia edes hiukan arvioida kulunutta syksyä? Tämä taistelu on vienyt voimani. Ehkä minulle on puhjennut jonkinlainen post-traumaattinen stressi. Niin kuin elämässä yleensäkin, toipumiselle on vain annettava aikaa, ja otettava vastaan kaikki fiilikset, jotka siihen kuuluvat. Ensimmäisen kerran voin kuitenkin sanoa: Minä selvisin!

  • Viikot 11-12

    Viikot 11-12

    Tämä päivitys meni hiukan pitkäksi. Työt vievät liikaa aikaa. En kuitenkaan ole vielä kunnossa. Jalkaterä kipuilee edelleen, mutta Targiniq-opiaattia on vähennetty 2/3:aan. Olen selvinnyt vähennyksestä hyvin. Kipulääkäri on empaattinen ja ymmärtää kipuiluni toisin kuin ortopedi. Fysioterapeutin mukaan olen edistynyt hyvin, täysin aikataulussa. Tässä vaiheessa olen jo jättänyt kävelysauvat kokonaan pois, vaikka yhden kerran kadutti, kun jalkakäytävä oli sateen ja pikkupakkasen jälkeen jäässä.

    Artikkelin kuva on otettu J. Karjalaisen konsertista Helsingin Kulttuuritalolla 29.11. Oli todella hieno kokemus. Mieleeni on jäänyt mm yksi hänen spiikkinsä ennen kuin hän esitti ”Villejä lupiineja”: lupiinit pitää viranomaisten käskystä hävittää, ja nyt niitä on revitty oikein olan takaa, mutta moottoriteitä saa rakentaa – koska niiden määrää aletaan vähentää? (vapaa muistelo hänen spiikistään)

  • Kymmenes viikko

    Kymmenes viikko

    Taitaa vihdoin olla aika palauttaa suihkutuoli Helsingin Apuvälinepalveluihin. Tämä käsinojallinen kappale on palvellut minua hyvin. Nyt pystyn jo seisomaan suihkussa, joten tuolillekaan ei ole enää käyttöä. Luovutan sen iloisena seuraavalle tarvitsijalle. Hienoa, että Helsinki tarjoaa tällaisen palvelun.

    Ennen leikkausta ei olisi tullut mieleenkään jatkaa neuletyötä, jonka aloitin vuonna 1990. Niin kuitenkin kävi. Kaivelin kätköistäni 35 vuotta sitten aloittamani tunikan takakappaleen ja etukappaleen alun. Kaikki puuvillalangat olivat edelleen tallessa niin kuin ohjeetkin. En tosin tiedä, onko tämä enää muodissa. Pääasia kuitenkin, että saatan työn loppuun nyt, kun minulla on vihdoin aikaa. Olen mainostanut lähipiirille aikaansannostani osoituksena siitä, miltä periksiantamattomuus näyttää ;).

    35 vuotta sitten aloittamani neuletyö saatettu loppuun

    Kymmenennen viikon toisena päivänä kävin terapia-altaassa harjoittamassa jalkaterää toisen fysioterapeutin opastuksella. Kokemus oli fantastinen! Lilluminen 33-asteisessa altaassa oli taivaallista. Fyssari kielsi tekemästä liikaa liikkeitä, koska vedessä se on niin paljon helpompaa. Jalkaterä kipeytyy herkästi liiaallisesta jumppaamisesta. Illalla olo oli kuitenkin edelleen ihana. Olin saanut/pystynyt ehkä ensimmäisen kerran rentoutumaan sitten leikkauksen. Ja jalkateräkin näytti vähemmän turvonneelta. Alla vielä uusimmat kotiharjoitteet. Pääsen jo nousemaan leikatun jalan päkiälle ilman kevennystä!

    Kolmannet kotijumppaliikkeet

    Kipulääkärin kanssa sovimme kymmenennen viikon kolmantena päivänä, että alan vähentää Targiniqin eli vahvan opiaatin annosta. Useampi päivä oli ollut jo kivuton, koin vain paikallista vihlontaa tai jomotusta. Samalla alkaisimme nostaa toisen lääkkeen, Pregabaliinin, annostusta vaiheittain niin, että se olisi parin viikon kuluttua yhteensä 150 mg päivässä.

    Muita kymmenennen viikon kohokohtia olivat sairausloman loppuminen. 9,5 viikon sairauslomani jokainen päivä tuli tarpeeseen. Pitkittynyt kipu pitkitti myös sairauslomaani. Tällä viikolla olivat myös ekat orkesteriharjoitukset (oli ihana päästä pitkästä aikaa puhaltelemaan huilua), kasvihuoneen siivous mökillä ja fantastinen hieronta ammattilaisen käsittelyssä. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. Kävelen jo lenkkareilla ilman sauvojakin, mutta otan vielä ainakin yhden sauvan varmuuden vuoksi mukaan. Lenkit eivät ole pitkiä, korkeintaan kilometrin. Ja mikä parasta, voin jo itsenäisesti lähteä kävelylle, jos huvittaa.

  • Yhdeksäs viikko

    Yhdeksäs viikko

    Yhdeksäs viikko leikkauksesta alkoi ensimmäisellä täysin kivuttomalla päivällä. Toki paikoitellen tunsin kipua, erityisesti implanttien kiinnityskohdissa. Tunne oli silti upea, jalkaterä ei ollut enää tulessa. Aiempina päivinä oli vielä ollut jonkin verran särkyä erityisesti jumppaliikkeiden jälkeen tai iltaisin. Silloin otin käyttöön nilkan kylmäkompression, jonka olin vartavasten tilannut jo pari viikkoa aikaisemmin. Nilkkatuen sisällä on geelityyny, joka jäähdytetään jääkaapissa (jäähdytin sitä myös pakastimessa, vaikka ohjeessa lukee nimenomaan jääkaappi). Tuen sisällä on ilmapussit, joihin voi pumpata ilmaa sopivassa määrin mukana tulevalla pumpulla. Kompressio auttoi hetken, mutta olisin toivonut sen pysyvän pitempään kylmänä. En useinkaan ehtinyt nukahtaa ennen kuin sen teho lakkasi.

    Nilkan kylmäkompressio

    Anopin kehotuksesta hankin kipujen keskellä myös laser-laitteen. Hän on saanut siitä apua nivelrikkokipuihinsa. Rupesin käyttämään sitä 1-2 kertaa päivässä. Suuntaan lasersäteen arpeutuneille haavoille. Maksimiaika on kuusi minuuttia. Tämän tulisi nopeuttaa kudosvaurioiden paranemista. Toivon niin.

    Fysioterapeutti oli tyytyväinen edistymiseeni ja antoi uudet liikkeet. En pystynyt tekemään liikkeitä jokaisena päivänä kahta kertaa. Silloin otin käyttöön kipulääkärin ehdotuksen. Hänen mukaansa pystymme huijaamaan aivojamme uskomaan, että harjoitamme leikattua jalkaa pitämällä peiliä jalkojen välissä ja tekemällä liikkeitä terveellä jalalla. On tärkeää katsoa pelikuvaa, kun tekee jumppaliikkeitä. Kun korkeasti koulutettu anestesiologi sanoo näin, niin onhan se uskottava. 

    Isänpäivä osui tälle ajanjaksolle. Juhlistimme sitä läheisessä ravintolassa uuden isoisän ja uuden isän kanssa. Päätimme aterian ihanaan uunijäätelöön. Kävelin molempiin suuntiin tavallisilla lenkkareilla yhteensä n 500 metriä eikä illalla ollut yhtään enempää kipua kuin aikaisempina iltoina. Toki vielä pidin mukanani kävelysauvoja. Tukeuduin niihin erityisesti paluumatkalla, jotta jalka ei kipeytyisi liikaa,

  • Kahdeksas viikko

    Kahdeksas viikko

    Kahdeksannella viikolla tapasin kipulääkärin kasvokkain. Hän teki kaikenlaisia kokeita (kylmä, pehmeä, pistävä) jalkaterälle. Hän oli hiukan huolissaan jalkaterän tumman violetista väristä. Kerroin, että ortopedi oli sanonut värin olevan ihan normaali. Se tulee poistumaan, kun liikkuminen normalisoituu. Tunnin kestäneen vastaanoton päätteeksi kipulääkäri sanoi, että hän on edelleen sitä mieltä, että kipuni on nosiseptiivistä eli ns. normaalia kudosvauriokipua. Kipu tulee ajan kanssa väistymään.

    Lääke-cocktailiini lisättiin normaalisti epilepsian hoidossa käytetty lääke (Pregabalin 25 mg) ja muiden lääkkeiden pitoisuuksia kasvatettiin (Noritren)tai pienennettiin (Targiniq). Lääkäri kehotti myös kokeilemaan kompressiosukkaa, koska se vähentää turvotusta ja siten kipua. Lisäksi hän kysyi, olenko kuullut TENS-laitteesta. Sattumalta minulla on tämä laite kotona. Poistuin vastaanotolta helpottuneena apteekin ja pullapuodin kautta kotiin.

    Ensimmäisen Pregabalin 25mg lääkkeen ottamisen jälkeinen aamu tuntui ihmeelliseltä. Siinä oli viitteitä siitä, millainen olen normaalisti. Yritin vetää jalkaani kompressiosukat, jotka olivat tallessa ajalta, jolloin tarvitsin niitä toisen jalkateräni metatarsaaliluun murtuman jälkeen. En saanut puettua aitoja kompressiosukkia, koska ne olivat mielettömän tiukat ja jalkaterä oli edelleen varsinkin kantapäästä hellänä. Vedin jalkaani seuraavaksi tiukimmat sukat, jotka kotoa löysin. Kokeilin myös kipulääkärin kehotuksesta TENS-laitetta, jonka olin jo monta vuotta sitten tuonut Yhdysvalloista. Lääkäri kehotti asettamaan anturit säärelle, ei suoraan kipeille alueille. Ja kyllä, laitteen käyttö on vähentänyt kipua. Ja luulenpa, että erityisesti tukisukan käyttö on auttanut.

    TENS-laite

    Pidin edelleen kirjaa kivun voimakkuudesta. Viidentenä päivänä kipulääkärin tapaamisen jälkeen olin lähes kivuton. Sitten rupesin liikkumaan enemmän, kävin seuraavana päivänä mm jalkaisin ja omilla, normaaleilla lenkkareillani kaupassa. Tämä muuvi sekoitti toipumistani. Siitä kerron seuraavassa artikkelissani.

  • Seitsemäs viikko

    Seitsemäs viikko

    Valtava helpotuksen tunne valtasi minut, kun kipulääkäri soitti seitsemännen viikon ensimmäisenä päivänä. Olin odottanut hänen soittoaan kokonaisen viikon. Tuossa vaiheessa olin jo todella uupunut, ja olin ortopedin pyynnöstä huolimatta ollut suoraan sähköpostitse yhteydessä tähän kipulääkäriin. En halunnut enää vain odottaa. Epätietoisena siitä, vastaako kipulääkäri sähköpostiini tai saanko muuten apua ortopedilta, olin varannut varmuuden vuoksi ajan myös toisen lääkärikeskuksen kipulääkärille. En onneksi tarvinnut tätä aikaa, koska kipulääkäri sanoi puhelimessa hyvinkin nopeasti, että sinun kipukäyräsi kulkee päivän mittaan ylös-alas eikä se ole optimaalista (ks. yo kuva, jossa eri värit kuvaavat jalkaterän eri alueita ja kivun asteikko on 1-10, jossa 1 kuvaa erittäin lievää kipua ja 10 sietämätöntä kipua). Tramal helpotti kipua muutamaksi tunniksi, mutta kipu paheni, kun lääkkeen vaikutus loppui. Hän jatkoi, että tarvitset paremmat kipulääkkeet. Niinpä sovimme, että rupean ottamaan jo edellisenä päivänä ortopedilta saamani, kipukynnystä nostavan lääkkeen, Noritrenin, lisäksi pitkävaikutteista, vahvaa opiaattia, Targiniq 10/5 mg. Ja tietysti lisäksi Burana ja Panadol/Panacod. Lisäsin vielä itse kalsiumin ja D-vitamiinin joukkoon. Ja jatkoin kipupäiväkirjan pitämistä (ks. ao kuva).

    Kipukirjauksia ajalta, jolloin olin jo ruvennut ottamaan vahvempia, kipuläälärin määräämiä lääkkeitä (23.10. eteenpäin)

    Targiniq alkoi kunnolla vaikuttaa vasta kolmen päivän jälkeen. Aloin nukkua paremmin ja aamupäivät muuttuivat kivuttomiksi. Targiniq teki minusta entistäkin herkemmän. Itkin sitä, miksi en saanut tällaista apua heti kolmannella viikolla leikkauksesta. Ja aloin miettiä, miten moni kärsii tälläkin hetkellä kivuista, joita voisi hoitaa. Ortopedini vastaus siitä, ettei hän halua määrätä minulle kovempia kipulääkkeitä, vahvoja opiaatteja, koska niihin jää helposti koukkuun, kuulosti kummalliselta. Miksi näitä lääkkeitä on olemassa, jos niitä ei voi käyttää kovaan kipuun?

    Pohdin myös sitä, miten moni kipupotilas ei jaksa tai pysty yksin taistelemaan tarvittavasta kivunlievityksestä. Minunkin kipuani lievitettiin liian vähän, liian pitkään. Tehokas ja välitön kivunlievitys estää parhaiten kipua kroonistumasta. Potilaan on vaikea taistella sen puolesta ollessaan itse uupunut ja epätoivoinen. Jokaisella pitäisi olla oma tukihenkilö, joka alkaa konkreettisesti auttaa, mikäli potilas ei saa tarvittavaa apua. Minunkin mieheni olisi voinut soittaa ortopedilleni ja kertoa, miten vaikea tilanteeni todella oli. Meille kummallekaan ei vaan tullut mieleen, että hän voisi ottaa ohjat käsiinsä. Olinhan tottunut hoitamaan itse omat asiani. Jälkikäteen ajateltuna, se olisi todennäköisesti nopeuttanut avunsaantiani, koska en jaksanut yksin todistella ortopedille kipujani tarpeeksi painokkaasti. Ja lääkäreissäkin on eroja – osa oikeasti kuuntele, osa ei.

    Ehkä tällaisiin laajoihin leikkauksiin voisi liittää automaattisesti kipulääkärin yhteydenoton esim kolmen-neljän viikon jälkeen leikkauksesta? Tai kipukyselyn, jonka tulos tarvittaessa käynnistäisi kipulääkärin yhteydenoton? Minulle lähetettiin kyselyitä leikkauksen jälkeen, mutta kivusta ei kyselty enää kolmannella viikolla. Kahdella ensimmäisellä viikolla kipuni olivat vielä normaaleja leikkauksen jälkeisiä kipuja, joita olin kokenut monta kertaa aiemmin. Kun kivut pitkittyvät, kyselyjä ei enää tullut. Kovan, pitkittyneen kivun kokeneena ymmärrän, miten kipu invalidisoi ja heikentää rajusti elämänlaatua. 

    Tein fyssarin määräämiä, uusia harjoitteita aamupäivisin, iltapäivällä kivut estivät treenaamisen. Leikatun jalan säären ympärysmitta oli 30 cm, joka oli vain 2,5 cm vähemmän kuin terveen jalan säären mitta.  Yllättävän vähän sääri kutistui kuuden viikon aikana. Ehkä se johtui siitä, että olin noudattanut säännöllisen epäsäännöllisesti sairaalasta saamiani jalannosto-ohjeita kolmannesta viikosta lähtien. 

  • Kuudes viikko

    Kuudes viikko

    Kuudennen viikon aluksi otettiin uudet röntgen-kuvat – viikon verran etuajassa, koska ortopedi halusi tutkia jatkuneen kipuilun syytä. Oli hiukan pelottavaa hypätä terveellä jalalla kuvaustasanteelle siten, että leikattu jalka oli ilman suojaa, paljaana. Tähän asti jalka oli koko ajan ollut kipsissä tai Walker-saappaassa. Ilman tukea hyppääminen vaati rohkeutta tällaiselta 63-vuotiaalta mummolta.

    Kuvien mukaan leikkaus oli onnistunut erinomaisesti ja luutuminen oli päässyt hyvin käyntiin. Omaan silmääni pisti ennen-jälkeen kuvien suuri muutos. Maallikkona mielipiteeni on, että kivut johtuvat muutoksesta jalkaterän asennossa. Kivut ovat olleet jalkapöydän päälle liitetyn implantin kohdalla ja sen ympäristössä aina isovarpaan juuresta jalkaholviin asti, jalkaholvi mukaan lukien.

    Ennen-jälkeen sivukuva

    Olin tietysti hyvilläni, että leikkaus oli onnistunut hyvin. Röntgen-kuvia iloisena esitelleelle ortopedille sanoin, että leikkaus siis onnistui, mutta potilas kärsii. Jäin miettimään, olisiko ortopedi voinut muokata jalkaterää vähemmän ja silti saada riittävän hyvän lopputuloksen. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi ensimmäistä tarsometatarsaaliniveltä ei aina luuduteta, kun rakennetaan uusi jalkaholvi. Tämä tehdään vain, jos jalkapöytä on liian liikkuva/löysä. Juuri tämä luudutusimplantti on aiheuttanut pahimmat kivut. Varmaankin se oli silti minun tapauksessani järkevää asentaa. Lisäksi kantapää oli asennettu uudelle paikalleen (kahtia sahauksen jälkeen) lyömällä naula sen läpi ja kiinnittämällä levy sen sivulle. Tämä levy näkyy osittain ao. kuvan alareunassa.

    Kipu jatkui koko kuudennen viikon, mutta havaitsin jo hienoista helpotusta. Sain myös selville, että Tramalin absoluuttinen maksimiannos vuorokaudessa on 400 mg, joten pyysin ortopedilta luvan tähän maksimiannokseen, jos kipu on yöllä sietämätöntä. Ja mennessäni kuuden viikon jälkitarkastukseen vaadin lisää kivunlievitystä, koska en ollut vieläkään saanut kipulääkäriä. Ortopedi määräsi Noritren-lääkkeen, 10 mg annostuksella. Tämän lääkkeen pitäisi nostaa kipukynnystä, mutta vaikutus alkaisi vasta noin viikon käytön jälkeen.

    6. vkoKipu hellittänyt hieman, mutta palaa 3-4 h kuluttua lääkkeenotostaTramal 100 mg, Burana 600 mg, Panadol 1g
    kerralla    		Lisäsin Panadolin lääkkeisiin. Uusi lääke Noritren 10 mg aloitettiin 5 vko 6 pv-kohdalla (21.10.)

    Fysioterapia alkoi heti jälkitarkastuksen jälkeen. Sain varata koko painolla jalalle. Lisäksi sain ao. ohjeet kotona tehtäväksi, kivun sallimissa rajoissa. Pystyin kotona jättämään sauvat pois muutaman metrin matkoille. Muuten tukeuduin niihin enemmän ja enemmän päivän edetessä ja kivun yltyessä.

    Kuntoutusharjoitteet/1. viikko

    Kipulääkäri ei ottanut yhteyttä ennen kuin seitsemännen viikon ensimmäisenä päivänä. Siitä kerron lisää seuraavassa artikkelissa.

  • Viides viikko

    Viides viikko

    Yritin keskittyä muihin asioihin, jotten keskittyisi pelkästään kipuun. Siksi rupesin kirjoittamaan tätä blogiakin. Sitä aloittaessani en tosin tiennyt, että koko sairauslomani pyörisi näin vahvasti kivun ympärillä. Kehitin uuden rutiinin: aloin ratkoa Helsingin Sanomien Sanajuurta ja Miniristikkoa joka ilta ennen nukkumaanmenoa. 

    Kipuilu valitettavasti jatkuu. Koko toipilasaikani on ollut kivulias. Ensimmäiset 1,5 viikkoa olivat näin jälkikäteen arvioituna helpoimmat. Ehkä ensimmäiset kuusi päivää käytössä ollut pitkävaikutteinen opioidi auttoi silloin. Olen koostanut kipuoireiluni ensimmäiseltä viideltä viikolta ao. taulukkoon

    1. VkoNormaali kipuTarganic, Panacod, Burana
    2. VkoKosketusherkkyysYritin pitää kipsiä niin, ettei se osu herkille alueille. Panacod, Burana. Ompeleiden poisto 2. Vkoa leikkauksesta. Siistit haavat.
    3. VkoUusi polttava, puristava, viiltävä kipuSain Tramal-reseptin, koska Panacod ei auttanut. Lisäksi Burana. Sain uuden ortoosin, Walkerin, koska kipsisaapas painoi jalkaterää. Myös Walker painoi jalkaterää. Loppuviikosta Walkerin kova ulkosaapas pois yöksi, sidoin jalan ideaalisiteellä. Sain jääpakkaukset pehmeän sisäsaappaan sisään. Vaihdoin ne kerran yössä.
    4. VkoPolttava kipu jatkuuAlkuviikon ilman kovaa ulkosaapasta yöllä, mutta ortopedin kuultua asiasta, en enää ottanut ulkosaapasta pois. Kipu alkoi aaltoilla, mutta yöt tosi vaikeita. Tapasin ortopedin. Jalka näytti normaalilta. Tramal ja Burana, jotka eivät oikein auta.
    5. VkoPolttava kipu jatkuu. Alan olla todella uuvuksissa.Yritin vähentää Tramalia, koska lääkkeet loppumassa. Kokeilin taas Panacodia, ei auttanut. Vaadin apua ortopedilta. 5. viikon lopussa. Sain uuden Tramal-reseptin ja pystyin taas ottamaan lääkettä 3x päivässä. Röntgen-kuvien mukaan kipua ei selitä mikään rakenteellinen asia. Luutuminen edennyt hyvin.

    Tasan viisi viikkoa leikkauksesta lähetin ortopedille sähköpostin, jossa pyysin jälleen apua. Hän sanoi pyytävänsä leikkaukseni nukutuslääkäriä, joka on myös kipulääkäri, ottamaan minuun yhteyttä. Jäin odottamaan hänen yhteydenottoaan.

  • Kolmas viikko

    Kolmas viikko

    Ompeleet poistettiin tasan kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen. Jännitin proseduuria etukäteen, koska iho oli edelleen kosketusherkkä. Ihan turhaan jännitin, hoitaja napsaisi hellävaraisesti pois kaikki 55 tikkiä. Muutama ompele oli lonkassa, josta oli lainattu luuta, ehkä uuden kantapään rakentamiseen. Nämä lonkan pehmytkudoksessa olleet ompeleet eivät häirinneet minua ollenkaan. Hädin tuskin edes huomasin niitä. 

    Sain luvan ottaa viimeisetkin haavalaput pois kolmantena päivänä ompeleiden poistosta ja luvan suihkuttaa jalkaterää, mielellään 2-3 minuuttia. Kotiin tullessa siirryin parvekkeelle nauttimaan syyskuun viimeisen päivän lämpimästä auringonpaisteesta. 

    Päivä ompeleiden poiston jälkeen jalkaterä oli aivan hirvittävän kipeä ukkovarpaan tyvestä ja jalkaterän päältä. Kipu oli polttavaa ja kiristävää. Sain ortopedilta reseptin toisenlaisista kipulääkkeistä, Tramalista. Sisareni kiikutti ne apteekista ja jäi pitämään seuraa, kun otin ensin yhden ja puolen tunnin kuluttua toisenkin kapselin. Vaikutus poikkesi Panacodista, pääni meni pyörälle ja pelkäsin, että lääke ei sovi minulle. Kipuun tämä lääke auttoi kyllä paremmin kuin Panacod. Ortopedi vakuutti, että lääke on turvallinen. Yöksi uskalsin ottaa silti vain yhden kapselin ja Burana 600 mg. Nukuin melko hyvin.

    Leikattu jalka on tummempi

    Seuraavana päivänä pyysin kuitenkin vielä uuden reseptin Panacodista, koska se ei aiheuta huimausta ja pyörrytystä. Apteekissa myytiin rinnakaisvalmiste, koska Panacod oli tukustakin loppunut. Rinnakkaisvalmisteen kapseli oli karheampi ja siksi minun oli vaikea nielaista sitä.

    Kävimme katsomassa tyttären kuuden päivän ikäistä poikaa ja ajoimme samalla reissulla käymään mökillä, joka on noin tunnin ajomatkan päässä. Jälkikäteen ajatellen näitä reissuja ei olisi kannattanut tehdä. Vaikka matkustin takapenkillä jalka suorana ja mökilläkin liikuin vain hiukan, kipu yltyi todella pahaksi. En tajunnut ottaa särkylääkkeitä mukaan. Kuvittelin, että reissut kestävät vain muutaman tunnin. Lääkkeiden ottoväli kasvoi kuitenkin 7-8 tuntiin enkä saanut kipua enää kotiin tultua hallintaan särkylääkkeillä ja kylmäpakkauksilla. Olin kuitenkin iloinen saasessani tuoda chili-pensaan kaupunkikotiin.

    Lähetin sähköpostia ortopedille myöhään tuona perjantai-iltana ja pyysin häntä järjestämään Walker-kengän kipsisaappaan sijaan (https://kir-fix.fi/kauppa/aircast-airselect-standard-walker-ortoosi/). Seuraavan yön yritin nukkua kipsisaappaalla laittamalla jääpakkauksen jalkaterän päälle, mutta ei siitä mitään tullut. Tuona yönä nilkkaani tuki pelkästään ideaaliaside, lääkärin luvalla.

    Walker osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Jalkani oli kyllä ihan yhtä kipeä kuin kipsisaappaassa, mutta sain mahdutettua kaksi kylmäpakkausta pehmeän sisäsaappaan sisään. Tällä taktiikalla, ja vaihtamalla Tramal+Burana-yhdistelmään sekä poistamalla kovan ulkosaappaan yöksi, sain nukuttua paremmin. Herätessäni yöllä vaihdoin saappaan sisään uudet jääpakkaukset, jotka olivat valmiina kylmälaukussa sängyn vieressä. Sairaalassa saamassani ohjeistuksessa ei kerrottu, pitääkö ulkosaapasta käyttää koko ajan (olisi pitänyt!). Olin niin kipeä, etten itse asiassa jäänyt pohtimaan asiaa sen enempää vaan tuin nilkkaa vain ideaalisiteellä ja pehmeällä sisäsaappaalla. Tällä tavalla, ja vahvemmilla särkylääkkeillä, sain joten kuten nukuttua.