Aikalailla samana päivänä, kun leikkauksesta oli kulunut 4 kk, jalka kipeytyi oikein kunnolla. Kipu ei ollut ollenkaan samanlaista kuin aiemmin. Kuvailen sitä rasituskivuksi, jossa jalkaterän lihakset ovat saaneet tarpeekseen liikunnasta. Aamulla ei ollut yhtään kipua, mutta päivän mittaan jalalle astuminen oli aina vain hankalampaa. Yhtenä iltapäivänä rukoilin, että saisin auton parkkiin lähelle kotiamme. Onneksi paikka löytyi ja selvisin kotiin asti – kyynärsauvojen luokse. Jo pelkkä autolla-ajo rasittaa jalkaterää, koska sitä joutuu pitämään aikalailla kaasu- ja jarrupolkimien lähellä valmiudessa.
Outo tämä voimakas rasituskipu. Joudun koko ajan hiukan liikuttamaan jalkaa. Minulle jäi säästöön 8 kpl vahvaa, 5 mg:n Targiniq-opiaattia, johon joudun nyt turvautumaan.
Keksin kyllä rasituskivun syynkin. Älykelloni mukaan kävelin 8000 askelta sekä edeltävänä torstaina että lauantaina. Sunnuntaina kävelystä ei sitten tullut enää mitään. 8000 askelta oli aivan liikaa, kun leikkauksesta oli kulunut vasta 4 kk. Lepuuttelin jalkaa viikon siten, että kävelin mahdollisimman vähän ja otin kyynärsauvat taas käyttöön. Kipu ei ollut nyt peroneus longuksen kohdalla vaan sisäsyrjällä, veneluun paikkeilla.
Kun kipu ei selkeästi helpottanut viikossa, kävin tapaamassa ortopedia heti viikonlopun jälkeen maanantaina. Olin lähdössä Pohjois-Amerikkaan saman viikon lauantaina ja huolissani, josko jalassa on vaikka rasitusmurtuma. Ei ollut. Olin vain rasittanut sitä liikaa. Veneluuhun on kiinnitetty katkenneen tibialis posterior-jänteen korvike eli kahden pienimmän varpaan toinen koukistajajänne. Veneluuhun on kai kiinnitetty muutakin, ja siksi kipu keskittyy juuri tuohon kohtaan. Ortopedin mukaan tunnin mittainen kävely pitäisi onnistua vasta puolen vuoden kuluttua leikkauksesta. Ja minulle oli kaiken lisäksi tehty laajin mahdollinen lattajalkaleikkaus, niin minulle riittäisi tunnin kävelyn saavuttaminen vielä myöhemminkin. Olin huojentunut.
Tapasin fysioterapeutin saman viikon perjantaina. Kivut olivat silloin lähes poissa, joten hän kysyi edeltävän seitsemän päivän askelmääriä. Laskimme yhdessä, että ne olivat keskimäärin 3470 askelta päivässä. Nyt, kun kivut olivat hallinnassa, fyssari sanoi, että voin nostaa askelmäärää 15%:lla viikossa. Päätin siis pitää alkaneen viikon askelmäärän alle 4000 askelta per päivä. Ja jumppaa ei tarvitse tehdä ollenkaan, kävely riittää nyt ulkomaanmatkojeni ajan.Yritän päästä kuitenkin uimaan.
Nyt istun lentokoneessa kohti Miamia, siniset kyynärsauvat ylälokerossa. USA:ssa on tänä viikonloppuna massiivinen talvimyrsky. Finnairin New Yorkin ja Dallasin lennot on peruttu, mutta onneksi Florida säästyy myräkältä. Helsinki-Vantaalla sain pyörätuolikuljetukset koneeseen asti. Halusin mennä ensin loungeen, joten minut vietiin turvatarkastuksen ja lentoaseman ihmisvilinän läpi ensin sinne, ja tultiin myöhemmin hakemaan koneeseen asti. Loistavaa palvelua, kiitos Finavia!
Toivottavasti avustuspalvelu Miamissa toimii yhtä hyvin niin, että pääsen jonojen ohitse maahantulotarkastukseen. Ja sieltä jatkolennon portille niin, että matkalaukkunikin vielä haetaan ja tsekataan seuraavalle lennolle. Hiukan minua nykyään askarruttaa maahantuloviranomaisten tarkastus, kun USA:n hallinto on muuttunut niin ulkomaalaisvastaiseksi. Toisaalta, ei kai nyt tällaista harmaatukkaista, pyörätuolissa työnnettävää suomalaista mummoa sentään käännytetä?
Kipulääkkeiden purku
Vahvoja Targinic-opiaatteja käytin kipulääkärin määräämän maksiannoksen viikot 8-10 leikkauksen jälkeen. Sen jälkeen ne purettiin onnistuneesti jo ennen joulua. Purku onnistui mahdollisesti osaksi sen takia, että lääkearsenaalia oli kasvatettu gabapentiinillä (Pregabalin) ja nortriptyliinillä (Noritren). Ja lisäksi söin koko ajan 3x päivässä 600 mg Buranaa. Satunnaisesti, vahvojen opiaattien jäätyä pois, otin Panacod 500 mg yöksi.
Pregabalinin sain purettua kokonaan 15.1. mennssä. Purkuun meni n kuukausi siten, että vähennys oli viiden päivän välein 25 mg. Lopuksi, kun sekä aamussa että illassa oli 25 mg, jätin molemmat samanaikaisesti pois, kun edellisestä pudotuksesta oli kulunut viisi päivää. Purun aikana minulla oli jonkin verran alakuloa, mutta ei mitään somaattisia oireita. Huomasin, että auton ratissa olin virkeämpi, joten ajaminen Pregabalinin vaikutuksen alaisena ei ole järkevää. Joskus oli vaan pakko. Tai niin ainakin ajattelin.
Noritrenin purku on nyt käynnissä. Kun Pregabalinin purusta oli kulunut viisi päivää, pudotin Noritrenin 30 mg:sta 20 mg:aan. Ja näin jatkoin viikon. Aluksi oli sydämentykytystä illalla nukkumaan mennessä. Sanoisin, että noin joka 5. tai 10. lyönti jäi välistä pois. Luin netistä, että epäsäännöllistä sykettä voi esiintyä paitsi hoidon aikana niin myös vieroitusoireina. Viidentenä päivänä sain flunssan kaltaisia oireita ja ripulin. Yhdistin nämä Noritrenin purkuun. Laskin, miten lääkeaineen pitoisuus veressä pienenee, jos puoliintumisaika on 26 tuntia. Aikalailla viikko menee siihen, että pitoisuus veressä vastaa tavoiteltua uutta annosta. Kun saan viikon täyteen ylihuomenna, pudotan annoksen 10 mg:aan ja toivon siedettäviä vieroitusoireita. Nämä lääkkeet ovat ainakin minulle niin vahvoja, etten voi käyttää alkoholia samanaikaisesti. Kipulääkäri on kyllä antanut luvan pariin viinilasilliseen, mutta alkoholi vain väsyttää. Myönnän odottavani aikaa, jolloin saisin ystävien kanssa kikattaa edes hiukan hiprakassa. Ehkä jo parin viikon kuluttua.
